tiistai 16. tammikuuta 2018

Pienin Askelin

Viikkopudotus puoli kiloa!  Sotkuiset aikataulut ja sekavat päivät saavat minut edelleen unohtamaan ruokailuja välistä, mutta koko ajan yritetään ja opitaan !  Pääasia kuitenkin, että paino on laskusuunnassa, olkoonpa tahti sitten mikä tahansa ! Olen aiemmin tehnyt virheen ja asettanut itselleni aivan liian kovat paineet ja aikataulut  kroppani kevennyksen suhteen - ja sen tuoma stressi on vain pahentanut tilannetta. Nyt koitan pitää asenteeni toisenlaisena enkä paineista itseäni liikaa. Hyvä fiilis ja armeliaisuus itseään kohtaan on tällaisissa jutuissa eritysen isossa asemassa jotta ihminen voisi onnistua.  


Kuitenkin, kun tällaiseen varteen lyödään yli 80 kiloa massaa - on selvä, että siinä on ihan suhteellisen  paljon ylimääräistä karistettavana !  Joten jos siltä kantilta katsoo, saisi vauhti olla hieman topakampi näin alkuun.  Laiska vatsa, heittelevä unirytmi  - kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mutta siinäpä onkin se haaste - tasapainoilla kaiken tämän välillä ja saada aineenvaihdunta pysymään elossa edes jotenkin.  Elämä on valintoja täynnä!

Elämä on valintoja täynnä!

Pääasia kuitenkin että oloni on selkeesti vähemmän turvonnut ja mielialakin paljon parempi! Liikunnan lisääminen on tehnyt tosi hyvää ja se heijastuu kaikkeen tekemiseen mitä elämääni liittyy.  Muistan syyn, miksi haluan muuttaa elämääni. Teen tämän itseäni varten siksi, että olen rakas itselleni ja ansaitsen paremman kunnon, paremman olon.   Myös ystävien ja läheisten tuki on tosi tärkeää.  Tosin huomaan, että tukeudun tässä kaikista mieluiten itseeni sillä olen tässä projektissa eniten itseni kanssa ! Mutta joku yhtä avoin sielunsisar kelpaisi kyllä tällä matkalla <3



Paino 80,7 kg
 eli - 0,5 kg viime viikolla
(kokonaispudotus 1,9kg)

Viikon 2 liikunnat :

Maanantai : Lenkki koirien kanssa 45min
Keskiviikko:  Lenkki koirien kanssa 50min
Torstai:  Lenkki 1h 20min (intervalli-treeniä)
Perjantai: Lenkki ystävän ja koiralauman kanssa n. 1h  / Ratsastus 40min
Sunnuntai: Umpihankihiihtoa 30min (koirat mukana)  / Lenkki 45min.


Umpihanki - hyvä vastus ! 

Tänä iltana alkaa taas työviikko ja olen ilomielin menossa töihin ! Yövuorossa tulee juotua paljon paremmin vettä kuin näin vapailla kotona, joten se homma tulee taas hoidettua paremmin  tällä viikolla !  Lisäksi vatsa pelittää minulla öisin paljon paremmin :D Kun on tehnyt kohta 9-vuotta lähestulkoon pelkkää yövuoroa, on selvää että kroppa on tottunut olemaan aktiivinen yöaikaan ! Näillä fiiliksillä tulevaan viikkoon !  

<3 Henna



maanantai 8. tammikuuta 2018

Sokeriholisti katkolla!

Hola tyypit !

Tässä on nyt veivattu vajaa viikko ryhdistäytyneenä ja  suuhun pistetty hiilarimäärä on saatu menemään hyvin laskusuuntaan päin !  Olen saanut pudotettua tosi hyvin sokereita ja muita hiilarihöttöjä pois ruokalistalta ja olo on  jo tosi paljon parempi.



Yövuoroviikko on lopuillaan ja olen hyvin selvinnyt siitä. Suurimmat mieliteot sokerin perään on juuri herättyäni iltapäivisin suuressa kohmelossa - sillä kahvin kanssa on aina pitänyt saada "jotain". Sama pätee aamuyön pikkutunteihin jolloin silmiä painaa ja kahvia tulee lipitettyä.  Kilo suklaata passais esimerkiksi vallan mainiosti, mutta ihan semmonen levykin riittää enshättään :D  

Kuitenkin, hyvin olen mielestäni päässyt alkuun. Sokereiden ja muiden hiilareiden hiipuessa taustalle, on proteiini ja vihannekset taas päässeet jalustalle. Vedestä puhumattakaan. Sitä olen nyt onnistunut kittaamaan huolella - ja ravaamaan kusella sitä mukaa. Aiemmin useinkin on ollut päiviä ja tilanteita, jolloin en ole tietoisesti juonut vettä, koska pelkään alituisen kusihädän vaikeuttavan elämääni ja aikataulussa pysymistä. Hulluahan tuo on, mutta minulla kun ei todellakaan ole mikään seurapiiri-rakko.  Nyt kuitenkin asiat on toisin ja pistän veden etusijalle. Se nimittäin on yksi avain-asia painonpudotuksessa. Elimistö pysyy puhtaana, vireänä ja aineenvaihdunta pelaa. Ihoni ja hiukseni ovat kärsineet aika paljon stressistä ja  retuperällä olleista ruokatottumuksistani,  joten minulla on varmasti miljoona hyvää syytä juoda vettä. Mourotampa vaikka sitten mökissäni, jotta saan kusta juuri silloin ja niin paljon kuin huvittaa. Tai tyrkkään itselleni vaipat kun lähden ihmisten ilmoille :D


Liikuntaa sain lisättyä tosi kivasti kuluneeseen viikkoon !  Vaikka rakastankin liikuntaa, en varmasti aina sitä kerkeä niin paljon harrastamaan mitä itse haluaisin, joten siksi erityisen tärkeää on noudattaa ruokavaliota - liikunta kyllä tukee painonpudotusta, kasvattaa lihasta - kiinteyttää. Pistää veren kiertämään ja boostaa elimistöä toimimaan. Muutenkin on hyvä, että lihakset ei vaan pelkästään säily laihtumisen aikana, mutta myös kasvavat edes hieman.  Tämä viikko olikin tosi hyvä liikunnan suhteen!  Peruskunto on päässyt kyllä laskemaan, mutta suunta on ylöspäin!  Koirat ja hevoset tarvitsevat lenkkinsä, joten liikuntaa tulee sitäkin kautta hyvin harrastettua. Ratsastaa haluaisin enemmän, mutta joskus se aika tuntuu aivan mahdottomalta saada järjestettyä. Onneksi minulla on apuakäsiä tämän suhteen tallilla <3  Tytöt jos luette tätä niin iso kiitos murut <3

Viikon 1 liikunnat :

Ma lenkki koirien kanssa 45min
Ti  lenkki koirien kanssa 50min
Ke Hiihto 50min
To Lenkki koirien kanssa 55min
La Lenkki koirien kanssa 45min



Ruokailussa panostin valmistamaan hyvänmakuista proteiinia ja monipuolista salaattia. Tein paljon uunissa kalaa  ja söin sitä erilaisten kasvislisukkeiden kanssa. Myös muunmuassa munia, raejuustoa ja avokadoa meni reippaasti alas. Se tuntui tepsivän sillä turvotus on alkanut laskemaan ja paino lähtenyt laskusuuntaan :

Paino 81,2 kg
 eli -1,4 kg viime viikolla

Näillä, hieman vähemmän pöhöttyneillä fiiliksillä jatketaan eteenpäin !  Kiitos hei hirveesti teille kaikille, jotka kommentoi niin ihanasti viime postaukseen! Mahtavaa tietää ettei ole yksin, enkä varsinkaan turhia täällä itekseni jorise! Pidetään linjat kuumina !

<3 Henna

lauantai 6. tammikuuta 2018

Kuinkas sitten kävikään ?

Voi elämä tätä turvonnutta oloa !  Miten hemmetissä näin taas pääsi käymään ?

Vastaus on helppo:  Sokerikoukku. Itsekuriton akka.

Ehkä myös vähän #stressiä  #kiirettä  #työnarkomaniaa ?

Alla olevassa kuvassa olen minä heinäkuussa, veljeni häissä. Uhkea on tuo matami, jonka lauluääni kyllä kantaisi ilman tuota kaikukoppaakin. Aikamoinen sellohan minä kieltämättä oon.


Ei vaiskaan. Upea nainen kiloista huolimatta. Uhkea ja seksikäs. Näin olen kuullut. Kyllä.  Mutta minulla on huono olla. Turvonnut, väsynyt olotila. Vaatteet eivät taaskaan istu ja takista ratkesi jälleen vetoketju. Eikä oo muuten ainut vetskari meikäläisen rytkyissä.  Ilo ylimmillään. En kyllä mene ostamaan itselleni uutta toppatakkia vaan liikun vaikka takki auki paukkupakkasilla jos on ihan pakko saada olla näin pöhöttynyt.

Mun painonnousuun on aktiivisuudestani huolimatta helppo löytää syy. Kiire ja todella aikataulutetut päivät saivat minut elämään taas  pelkällä kahvilla, leivällä - suklaata ja keksejä unohtamatta. Sokeria kului tonneittain.  Kyllä mulle ruokakin aina tilanteen koittaessa maistui ja muistan syödä myös kasviksia. Mutta päivät olivat usein taistelua kelloataulua vastaan ja silloin ei vaan yksinkertaisesti kerkeä ajattelemaan syömistä - veden juonnista puhumattakaan.  Jätin unet vähille jotta kerkeän varmasti hoitaa kaiken. Niin väärin.

En pysty teille kertomaan kaikkia viime vuoden tapahtumia, koska suojelen läheisteni yksityisyyttä. Kuitenkin, jouduin  kohtaamaan taas sellaisia asioita elämässäni joita en haluaisi kenenkään kohtaavan. Tilanne ajautui siihen, että  päädyin itkemään hysteerisenä kriisiavussa, olemaan taas sairaslomalla kuukauden päivät. Olin todella tiukilla. Jouduin turvautumaan ammattiauttajaan päästäkseni yli  vaikeista ajoista. Onneksi tein niin, sillä kuntouduin takaisin elävien kirjoihin yllättävän nopeasti vaikka alitajuisesta huolehtimisesta en varmasti enää ikinä pääse eroon.  Psyykkeeni ollessa erityisen tiukilla, söin (lue:ahmin)  stressiin ja keräsin parissa viikossa muutaman kilon painoa. Painonnousu alkoi siitä ja se on jatkunut koko ajan pienin askelin.

En kuitekaan halua etsiä syyllisiä lihomiseeni muualta kuin peilin äärestä, en tosin syyttele itseäni enkä mollaa itseäni niin kuin ennen olisin tehnyt.  Näin vaan pääsi käymään. Oli taas aika rankka vuosi.  Olen tehnyt aivan liikaa töitä, joustanut - joustanut ja joustanut.  Unohtanut syödä ja miten itseä rakastetaan  - hoidetaan. Vaikka oloni ei tässä vartalossa ole kotoisa, en kuitenkaan vihaa tai mollaa itseäni.  Se on nimittäin erittäin huono lähtökohta alkaa parantamaan kuntoaan, ruokailutottumuksiaan ja elämäntapoja yleensä. Rakkaus on se, mikä kantaa.  "Minä ansaitsen parempaa"- on minun mottoni nykyään - koko elämässä.


Itsetuntoni on itseasiassa parempi kuin ikinä ja  se on varmasti yksi suurimmista voimavaroista, joiden avulla ihminen saa itsensä onnistumaan. Kun rakastaa itseään, haluaa tehdä oikeita valintoja.   Minä ainakin rakastan itseäni niin, etten salli enää kohtelevan itseäni kaltoin vaan ansaitsen terveemmän ja kevyemmän olotilan, paremman yleiskunnon ja  hyvän fiiliksen.  Ja toki kivoja, nätisti istuvia vaatteita!

Kalenterin orjana on helppo nyt ottaa itseään niskasta kiinni  ja vetää kunnon rajat töiden suhteen  lopettaa tuo loputon joustaminen. Sen sijaan raivaan tilaa liikunnalle, levolle ja ihmissuhteille.  Olen myöskin oppinut rakastamaan  itseäni niin paljon, etten enää edes ankaran moraalini varjolla tuhlaa aikaani asioihin joihin en voi vaikuttaa.

Tässä uuden alun lähtökohdat tiistaina 2.1.2018 :

Paino 82.6kg
Rinta 113 cm
Vyötärö 104 cm
Lantio 115 cm

Tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Kiloja on tullut roimasti takaisin mutta kun asiaan paneutuu, on kaikki pelastettavissa. Olen nyt muutaman päivän alkanyt vierottamaan itseäni sokerista ja oloni on jo nyt huomattavasti parempi. Minun ruoka-annoksia ja muita arkisia juttuja voi seurata Instagramissa  - nimellä celias_secrets  

Jos teistä lukijoista on kiva lukea minun tarinoita ja seurata tätä matkantekoani, niin toivon että kommentoisitte jotakin !  Minusta on hirveen kiva kirjoittaa edelleen tätä blogia, mutta hiljaiselle yleisölle ei ole todellakaan kiva avautua !  Joten jos haluat lukea tarinoita minun elämästä nyt ja jatkossakin, ole toki itsekin aktiivinen !  Minua itseäni ei mikään motivoi niin paljon kuin lukijat, jotka jakavat ajatuksiaan kommettiboksissa tai sitten ihan vaan moikkaa lyhyesti !

Onko teillä sama projekti alussa ? 

<3 Henna 



keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Tervehdys vuosi 2018 !

Näin siinä taas kävi, että vanha vuosi on heitetty jorpakkoon ja uutta tervehditty napakalla kädenpuristuksella! Jään innolla seuraamaan, mitä tänä vuonna saadaan aikaan  ja mitä on tulossa vastaan elämän  nyrkkeilykehässä. Täällä ollaan nyrkit pystyssä -  valmiina ja asenne kohillaan ! Valo lisääntyy päivä päivältä, kevät lähestyy ja toivottavasti pian saadaan isommat rattaat liikeelle monessakin eri asiassa!

 

Vaikka minulla onkin monta asiaa vielä niiiiin kesken ja ne välillä rassaavat pääkoppaa ihan huolella - olen ihme kyllä jotain oppinut vuosien saatossa. Enää en hypi seinille enkä itkeä tihrusta keittiön lattialla epätoivon vallassa. Vuodet ovat antaneet minulle tietoisuuden kyvyistäni moneen asiaan kunhan vaan maltan edetä rauhallisen määrätietoisesti päämäärää kohti. Ja asioilla on ollut tapana järjestyä kun itsekin tekee jotain niiden eteen. Vaikka maltti ei ole edelleenkään vahvuuteni tietyissä asioissa - olen oppinut olosuhteiden pakosta odottamaan. Tosin onhan tässä jo syytä oppiakin, olenhan melkein 33-vuotias akka!

Koska tein koko loppukesän ja syksyn kovasti töitä sekä panin kaiken ylimääräisen rahan säästöön -  alkaa kotimme alakerran remonttirahat olla kasassa. Pian päästään aloittamaan tapetointia, maalausta  ja lattioiden kunnostusta. On ollut vielä toistaiseksi iso haaste päättää tapettien ym. materiaalien suhteen ja homma onkin monella saraa ihan auki vielä. Kuitenkin pian aletaan oikeasti töihin ja vain hatarat mielikuvat lopputuloksista saavat pysymään motivaation yllä.  Sisustusvimma on myös kova, mutta rahatilanne sanelee paljon, mitä muutoksia voin tehdä. Koska itse remonttiin kuluu jos paljon varoja - ei isompiin muutoksiin ole mahdollisuutta kerralla vaan tässäkin on edettävät pienten askelin. Kovasti kuitekin olen innoissani tästä koska rakastan kotoilua ja sistustusta vaikka kukkaroni ei ole koskaan antanut minun toteuttaa itseäni kunnolla.


 Mitä minuun itseeni tulee - olen oppinut rakastamaan itseäni entistä enemmän.  En ole tiedostanut sitä sen suuremmin, mutta pienet teot sen todistavat. Myös lähimmäiseni ovat sen huomanneet ja todenneet minun viisastuneen.  Se on ilmennyt minulle itsellenikin monella eri tapaa ja on opettanut minut laittamaan itseni myös osaksi elämäni tärkeysjärjestystä. Olen lopettanut päättömän joustamisen ja etsinyt sen oman navan tuijotettavaksi.  Tähän liittyen saatan postata joskus syvällisemmin. Kuitekin jää nähtäväksi, onko myös blogin tulevaisuuden päättäminen yksi osa tätä prosessia.

 


Olen erinäisistä syistä lihonut reilun vuoden aikana 10 kiloa ja nyt kyllästyin tähän turvonneeseen olotilaan. Ja näin klassisesti, vuoden alusta otin itseäni niskasta kiinni uudelleen. Tarkoitus on löytää terveellisestä ja vähähiilarisesta ruoasta uusi ystävä, lisätä liikuntaa ja ottaa aikaa itsensä hemmotteluun. Tarjota itselle sellainen kevyt olotila ja hyvä mieliala. Tila, josta on voinut  vain haaveilla tämän viimeaikaisen aikataulu-helvetin keskeltä. Tämän tiedän olevan aihe-alue, joka kiinnostaa - olenko oikeassa ?  Koska elämäntaparemontti vaatii omistautumista, voisin jakaa tarinaani ja matkaa täällä niin kuin myös aikoinaan tein ?  Jos näin kävisi, toivoisin teiltä kovasti tukea  ja olisin niin halukas kuulemaan teidäkin kuulumisia vastaavasta aiheesta tai elämästä yleensäkin!


Miltäs kuulostaa ?  Vieläkö on lukijoita kuulolla ?  Millaiset on teidän vuoden 2018 suunnitelmat?



<3 Henna






torstai 21. joulukuuta 2017

Niin kaunista on hiljaisuus

Täällä valvotaan viimeistä yövuoroa -  ennen  10 päivän mittaista joululomaa !  Vaikka koti on kuin pommin jäljiltä ja kaikki hommat rästissä - on mieleni vallannut vihdoinkin joulufiilis.  Osa teistä lukijoista varmaan muistaa, miten päinvastaisissa tunnelmissa olinkaan vuosi takaperin. Silloin olimme töissä Kimmon kanssa koko juhlapyhien ajan ja näin ollen oli suuri haaste yrittää järjestää edes lapsellemme jonkinlainen joulu. Muistan, kuin suuresti kipuilin asiaa ja  salaa itkin joulun aikana,  todella paljon. Ennen asialla ei ollut suurta merkitystä, nyt minulla on lapsi joka ymmärtää  jo joulun ja mitä se normaalisti ihmisille merkitsee. Vuorotyöläisen perheellä se ei tarkoita automaattisesti lomaa tai yhdessäoloa.

Tänän vuonna kuitenkin kaikki on toisin ja on meidän vuoro riemuita meidän perheen yhteisestä joulusta. Saamme viettää muutaman päivän yhdessä ja olla vain kotona nauttien omasta rauhasta ja ennen kaikkea - kiireettömyydestä. Se on suurin joululahja, mitä voinkaan tässä toivoa. En ole jaksanut kiireisen arjen keskeltä vielä valmistella joulua juuri ollenkaan, mutta vielä tässä kerkiää ! Aionkin huomenna tehdä viimeiset kauppaostokset ja lauantaina puuhata ahkerasti keittiössä.  Pimeä tupa, paljon kynttilöitä, hyvää ruokaa ja rakkaimmat lähellä -  mitä muuta tarvitsenkaan ?


Niin kaunista on myös hiljaisuus. Se rauha, mitä ei useinkaan löydä muulloin kuin jouluna. Ihmisen on välillä erittäin vaikea saada itseään rauhoittumaan, vaikka olosuhteet olisivat kuinka hyvät. Minun erittyisesti. Ajatukset eivät anna rauhaa ja ne monesti vesittävät monet hyvätkin aihiot rentoutumiselle. Tämä on minulle niin tuttua.  Kuitenkin olen tänä vuonna oppinut sulkemaan myös ajatukseni ja nauttimaan hetkistä. Tosin ne pitää olla edelleen hyvin suunniteltuja ja kun näin on - osaan helposti päättää milloin on aika panna aivot narikkaan. Joulu esimerkiksi on erittäin hyvä syy sille.

Joten nyt vaihdan vaihteen vapaalle, laittelen huushollin pikaisesti joulukuntoon ja värkkään perheelle herkkuja pöytään !  Nautin rauhasta, kodin tunnelmasta,  perheen läsnäolosta - nukun paljon ja syön hyvin. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, vuosi vaihdetaan sitten parhaan ystävän seurassa <3

Oikein hyvää ja rauhaisaa joulua kaikille !

 <3 Henna

maanantai 11. joulukuuta 2017

Mummo hammaslääkärissä


VAROITUS:  POSTAUS SISÄLTÄÄ MAHDOLLISESTI  SELLAISIA KUVIA, JOTKA  EIVÄT EHKÄ SOVI HERKEMMILLE! 




 Tosiaan niin kuin instagramissa jo toissaviikolla lupailin, että mahdollisesti kirjoittelen lisää meidän mummokoira Olgan hammaslääkärireissusta, joka oli torstaina 30.11.  Joten nyt lyhyesti kirjoittelen siitä, vaikken ole varma kiinnostaako lukijoitani tämäntyyliset  vähän yksinkertaisemmat tekstit ?   Mutta koska koirani ovat minulle todella tärkeitä ja näyttelevät isoa osaa elämässäni, on välillä kiva kirjoittaa niistäkin edes jollain muotoa.

Mutta toissaviikon torstaihin siis :  Käyntimme lääkärissä oli  ihan vain sellainen rutiininomainen vanhan koiran hammastarkastus / hammaskiven poisto.   Olgahan on jo 12,5 vuotias, joten  soittelin luottoeläinlääkärilleni kyselläkseni varovasti, vieläkö uskalletaan rauhoitella koiruus toimenpidettä varten.  Mummohan on hyvin virkeä veteraani ja silloin tällöin vielä lenkinkin jälkeen karkaa pihasta omalle reissulleen takametsään - joten mummon peruskunto on ikään verraten oikein hyvä  ja tutkittaessakin lääkäri totesi mummon oikein virkeäksi ja eloisaksi vanhukseksi.

Hampaat kyllä ovat sellainen konkreettinen kohta, missä koiran ikä näkyy selvästi - toki harmaantuneen kuononpään ja heikentyneen kuulon lisäksi. Olga on ollut toispuoleinen purija, joten toisen puolen hampaat ovat  todella hyvässä kunnossa, kun taas toiselle puolelle muodostuu kiveä ja sieltä on harventunut hampaatkin huomattavasti enemmän. Talvella 2016 kävimme viimeksi suu-remontissa, jolloin juuri tältä huonommalta puolelta muunmuassa poistettiin lohjennut ja märäntynyt hammas.

Nyt poistettiin hammaskiveä ja muutama heiluva etuhammas. Mummu on sen verta jästipää ja sisukas tapaus, että vielä jaksaa koiralauman nuorimmaisen kanssa rähistä pikkuasioista ja ottaa satunnaisia painimatseja.  Tuloksena tietysti heiluvia ja irronneita hampaita. Koitappa nyt tuota saada tajuamaan, että se on tullut vanhaksi ja pitäisi hieman asettua jo.

Koiran kunto tosiaan tutkittiin ennen toimenpidettä sydäntä ja hengitystä kuunnellen ja koska siinä ei ilmennyt mitään erikoista - annettiin rauhoittava. Pian mummu sammuikin unille ja nostin koiran pöydälle, jossa toimenpide suoritettiin. Eläintenhoitaja puhdisti hampaat ultraääni-laitteella, joka tekee kyllä ihan uskomatonta jälkeä ! Hampaat olivat taas kuin lähes uudet ja hajuhaitatkin hengityksessä hävisivät lähes kokonaan.

ENNEN
JÄLKEEN

Koira sai vielä nukkuessaan kipu - ja antibiootit pistoksena.  Ja vaikkei itsessään mitään tulehdusta suusta löytynytkään tällä kertaa, saatiin vielä jälhoidoksi antibiootti-kuuri.  Koiran kuntoa vielä seurattiin hetkisen kunnes saatiin lupa lähteä ajelemaan kotiin. Olga pääsi nukkumaan lampaankarvalla vuorattuun koriin, jossa sen heräämistä ja kuntoa seurasin. Pian koira heräilikin  ja oli iltasella jo oma itsensä.  Se kuitenkin sai viettää loppupäivän sisällä meidän kanssa ja nukkua minun vieressä.




Sovittiin lääkärin kanssa että jos koira pysyy yhtä virkeänä, otetaan alustavasti ensi kesälle uutta kertaa. Riippuen toki koiran kunnosta ja siitä, miten paljon hammaskiveä ehtii muodostua siihen mennessä. Meidän toiseksi vanhin koira Iida täyttää keväällä 10vuotta, joten sen ajattelin käyttää toimenpiteessä myös. Koska Iida on eritysen kova järsimään luita, ovat sen hampaat loistavassa kunnossa. Pientä hammaskiven alkua on kyllä nähtävissä, joten sekin alkaa olla suuhygienistin tarpeessa.

Niin kuin  hevostenkin, myös koirien hyvinvointi on paljon suun varassa.  Joten lämpimästi suosittelen ihmisiä katsomaan eläintensä suuhun jos vaan se onnistuu kotioloissa. Tai viemään ammattilaisen pakeille.  Pahanhajuinen hengitys on selvä merkki hammaskivestä tai muista ongelmista, joten niihin on hyvä tarttua kiinni. Meillä ainakin selvästi hammashuollon säännöllisyydellä on iso merkitys eläinten elämässä ja niin pitkään kun vaan sellkaiselle ei ole estettä - aion pitää huolen että eläinteni suut voivat hyvin. Ihan jo omankin nenän vuoksi,  ettei tartte haistella raatomaista hengitystä  ja ottaa haisevia pusuja vastaan. 

Kun katselin nukkuvaa Olgaa makaamassa toimenpidepöydällä ja pidellessäni sen tassua, en voinut välttää ajatusta, että tulevaisuudessa olemme tässä tilanteessa hyvin todennäköisesti toisenlaisissa merkeissä. Minun pitäis osata sulkea ajatusväyläni ja tunnekanavani tuollaisissa hetkissä sillä ollessamme Olgan kanssa kahdestaan salissa - kyyneleet vierivät poskellani. En ollut paniikissa enkä hysteerinen, hyväksyn tämän päivä päivältä lähenevän tosiasian kyllä. Mutta en voi pysäyttää sitä haikeuden ja kiitollisuuden virtaa mikä vyöryy lävitseni katsoessani tuota koiraa. Itse toivon aikanaan vastaantulevan eutanasian tapahtuvan kotona, mutta tuonne lääkäriin voin hyvillä mielin koirani viedä - jos homma ei kotioloissa onnistu. Syliini koirani saa nukahtaa ja vaipua uneen  kuonon päälle annettujen suudelmien saattelemana.

Nyt kuitekin vielä nautitaan yhteisestä ajasta - rakastan ja rapsutan mummokoiraani niin paljon kun vaan pystyn, kykenen ja ehdin. Nyt sekin on taas astetta mukavampaa kun koira ei haise lempinimensä veroisesti "kärpänraadolle" .



<3 Henna

torstai 23. marraskuuta 2017

Kiitos, Suomen luonto ja kesä 2017!

Vielä viime viikolla varovasti elättelin toiveita siitä, että olisin ehtinyt piipahtamaan vielä metsässä keräämässä vuoden viimeiset sienet. Sienikauden päättäviä suppilovahveroita kun tosiaan voi kerätä pitkälle alkutalvelle asti - lumenkin alta, jos vaan löytää. Nyt kuitenkin jouduin nieleskellen nöyrtymään ja toteamaan itselleni, että taitaa olla korkea aika pakata sienikorit ja marjaämpärit talviteloille.

Vaikka olen penskasta asti nauttinut suuresti marjastamisesta ja sienestämisestä, on hommassa ollut kuitenkin malttia ja tervejärkisyyttä mukana. Vielä reilu 10 vuotta sitten naureskelin anopilleni ivallisesti, kun hän hermorauniona "tuskaili" metsään jäävien marjojen perään. Tuolloin hän vietti heinä- elokuun aikana kaiken vapaa-aikansa metsässä marjojen perässä riehuen. Marjasaldot olivat useita satoja litroja ja pakastimia oli kämpässä useampi aarrearkkujen tehtävää toimittamassa.  Naureskelin ja pilkkasin anoppiani - mutta nyt huomaan olevani ihan samanlainen.  Ympyrä sulkeutuu ja nyt roustaamme itseämme yhdessä naureskellen myös minun neuroosinomaiselle intohimolle.



Ystäväni ovat seuranneet huvittuneena ja toisaalta hieman kauhistuneenakin kohta perinteeksi muodostunutta loppukesän savottaani  ja pyytäneet minua laskemaan kauden "saldon". Tämä oli itsellänikin tarkoitus tehdä - ihan vain mielenkiinnon vuoksi.  Koska keräsin marjoja ja sieniä myyntiin asti, on ainakin nämä saamani tilaukset kalenterissa muistissa. Paljon on jäänyt merkkaamatta sellaisia pienempiä sieni- ja marjamääriä, joita olen käyttänyt itse  kotikeittiössä tai antanut perheelle tai ystäville.

Nyt on kiva kirjoittaa tästä aiheesta ja samalla fiilistellä mennyttä kesää. Mennyt kausi oli toki rankka, mutta hyvin antoisa.  Vaikka välillä vähän väsytti, mutta en silti vaihtaisi pois päivääkään ja en malttaisi odottaa ensi vuotta. Juuri toissapäivänä sanoin Kimmolle, että täytynee käydä vielä marjapaikoilla kävelemässä lenkki ennen kuin sinne ei enää lumitilanteen vuoksi pääse.  Ihan vain fiiliksen vuoksi.  Sinne on aina ikävä, koska metsästä tulee rakas paikka. Ennen kaikkea olen metsälle velkaa kiitoksen anteliaisuudestaan.  Ja voin samalla todeta innostuneena, että noin puolen vuoden päästä taas aloitellaan,  nimittäin toukokuussa korvasienten metsästämisellä.


Korvasieniä olen kerännyt aiempina vuosina suhteellisen vähän, koska  kunnollisia apajia ei ole tullut vastaan enkä ole itse näitä kovin paljoa käyttänyt. Korvasienihän on raakana tappavan myrkyllinen sieni ja vaatii huolellisen käsittelyn ennen kuin soveltuu ravinnoksi. Oikealla tavalla valmistettuna korvasieni on arvostettu ja herkullinen, aromikas ruokasieni.  Näitä keräsin karkeasti arvioituna n. 50 litraa. Suurimman osan myin 5-8 euron kilohintaan, mutta osa saalista meni myös ystäville.

Tuli parin kuukauden breikki, kun odottelin kuumeisesti mustikka-kauden alkua !  Tuossa välissä tehtiin muita hommia muunmuassa tarharemontin ja häähumun muodossa. Kävin kuitenkin tekemässä metsissä taustatutkimusta, seurasin alkukesän säätiedotuksia polvet tutisten,  tutkin kukinnan etenemistä ja näin koitin saada viitteitä tulevan sadon runsaudesta. Näin tekee vain oikeasti neuroottiset marjahullut.  Ymmärrystä ja vertaistukea sai kuitekin  tällaisille kaheleille tarkoitetusta facebook-ryhmästä. On  helpottavaa huomata, ettei ole yksin!

Vihdoin tuli heinäkuu, mutta kylmien säiden vuoksi satokausi sai odottaa itseään. Ensimmäisen mustikka-ämpärin keräsin 27.7.  Siitä se sirkus sitten lähti pyörimään ja jos vaan tämä tirehtööri olisi saanut päättää - olisi hän ollut metsässä 24 /7 mutta koska elämässä on muutakin, piti välillä olla myös muualla.  Metsään tosin karkasin aina kun siihen koitti tilaisuus. Jos tuohon aikaan kesästä yöt eivät olisi olleet niin hämäriä, olisin varmaan ollut metsässä yöaikaankin. Tilauksia tuli kuin liukuhihnalta, ja työtä riitti.  Hevoset lomailivat laitumella ja koirat nauttivat kovasti myös loppukesästä / syksystä.  Sadonkorjuun aika tietää koiralaumalle paljon metsälenkkejä ja vapaata elämää. Kaikki koirat  ovatkin metsästyskauden alkaessa saaneet hyvän pohjakunnon ja näin ollen jaksavat tehdä reippaasti töitä - jopa meidän kesällä 12-vuotta täyttänyt, hieman jo kuuloaan menettänyt mummokoira Olga. Mustikkasaldo kohosi kiitettävään lukemaan, 325litraa. 



Onnikin nautti auringosta metsän siimeksessä <3
 Vadelmia en tänä kesänä saanut kerättyä kehnon sadon vuoksi. Sen sijaan hillaa keräsin joitakin lirtoja eräältä pieneltä suolämpäreeltä ja Kimmo keräsi pohjoisen reissunsa aikana niitä muistaakseni noin 15 kiloa.  Itse en tänä vuonna pohjoiseen päässyt, koska mustikkakauden ollessa kuumimmillaan en malttanut lähteä reissuun  Mutta mielelläni olin itsekseni kotosalla ja haalin remonttirahoja metsän siimeksessä ja kävin viettämässä aikaa ystävien kanssa. Toisaalta Kimi muisti kyllä vääntää veistä haavassa, kun näytti minulle kuvia keltaisenaan olevista hillasoista :D


  Mustikka-savotan lomassa keräsin kanttarelliä aina kun siihen koitti tilaisuus! Lopullinen relli-saalis jäi arvoitukseksi, mutta myyntiin asti niitä noin 50litraa sain haalittua. Paljon keräsin niitä myös itselleni ja läheisilleni. Kellarissa on tälläkin hetkellä purkissa kuivattua kanttarelliä muiden sienipurkkien joukossa. Lisäksi kesän aikana keräsin jonkinlaisia määriä mustatorvisieniä ja herkkutatteja. Rouskua (haapa- ja kangasrousku) keräsin  karkeasti arvioituna vajaa 200litraa. Osan möin tuoreena, osan valmiiksi suolattuna. Ja kellarissa on vieläkin useita kymmeniä purkkeja suolasientä joko myytäväksi tai lahjoitettavaksi.


Puolukka-saldo jäi lieväksi pettymykseksi, sillä intoa olisi ollut kerätä enemmän kuin löysin. "Omilla alueilla" puolukkasato jäi aikaisempia vuosien kehnommaksi, mutta onneksi uusia alueita löytyi kun jaksoi kävellä ja etsiä. Joskus askelmittari kertoi minun ottaneen yli 20000 askelta etsiessäni uusia marja-apajia.  Kotikontujen marja-apajat eivät tuottaneet pettymystä, joten Kiuruveden reissuilta toin tullessani aina useitä kymmeniä lirtoja puolukkaa. Kokonaissaldo oli reilut 200litraa.  Karpalo-suolle en tänä vuonna ehtinyt.





Kauden päätti tosiaan suppilovahvero, jota itseasiassa löysin tänä vuonna ensimmäistä kertaa elämässäni !  Olen monta vuotta yrittänyt etsiä kyseistä ihanuutta, mutta turhaan. Ehkä minun suppis-tutka oli vaan kalibroimatta, sillä ekojen suppisten löytämisen jälkeen niitä on ollut ihan suhteellisen helppo etsiä ja löytää.  Suppiksia keräsin about 80litraa.



Vaikka lopputulos on ihan hatunnoston arvoinen, minulla itsellä jäi monesti vielä kädet syyhyämään ja harmittamaan kun piti lähteä välillä kotiin. Jos elämässä ei olisi muuta, olisin taatusti käytännössä asunut metsässä sesongin ajan. Vaikka luonnonhelmassa on sanoinkuvaamattoman hyvä olla, on myös raha iso kannustin tässä hommassa. Remontti-rahastosta iso osa koostuu muunmuassa näistä tuloista, joten en koe heiluneeni metsässä turhaan. Enkä myöskään voi teille kylliksi perustella, miten iso terapeuttinen vaikutus tällä lisäksi minulle on.

Suomen luonto on oikea aarreaitta. Marjat, sienet, villiyrtit ja muut kasvit, riistaeläimet ja puhtaiden vesistöjen kalat.  Suuri etuoikeus meille käyttää ja kunnioittaa.  Kaloja ja riistaa pitää hyödyntää kestävää kehitystä ja kantoja ajatellen, mutta marjaa ja sientä - sitä jää metsiin suurin osa märkänemään.  Suosittelen lämpimästi luonnossa liikkumista ja luonnon antimien hyödyntämistä. Se on niin puhdasta ravintoa ja mitä hienointa - olet sen itse hankkinut.  Toki on myös meitä "ammattilaisia", jotka tekevät sen ilomielin puolestasi jos olet itse estynyt  tai kerkiä niitä poimimaan.

Tämmöinen oli minun marja/sienikesä 2017 !  Onko siellä puolella ruutua ketään muita samaan hommaan hurahtaneita ?

<3 Henna