haastetta kehiin

Haaste menee näin:

"Kerro (ilman materiaalisyyllisyyttä) mitkä 5 tavaraa ostaisit, 

jos sinulla olisi kaikki maailman rahat. 

Tämän jälkeen haasta 5 muuta bloggaajaa"

Haastan : kaktun, viipin sadun Janitan sekä SH:n

 

 

 Heti alkuun pahoittelen, kun "sodin"  haasteen ajatusta vastaan, mutta pakko vähän tilittää alkuun :)

 

 Ensinnäkin ajatuksena: "Kaikki maailman rahat"  kuulostaan niin naurettavalta! :D mitä hittoo minä niillä rahoilla tekisin ? Tulisin onnelliseksi?   Tuskin,  hulluksi tulisin lähinnä.   Vainoharhaiseksi siitä, kuka havittelee rahojani, tai että kuka on kanssani rahojeni vuoksi.

Olen usein miettinyt, mitä tekisin, jos voittaisin lotossa esimerkiksi vaikka muutaman miljoonaa euroa?  

En edes halua miettiä asiaa.   En nimittäin halua olla rikas, tai rikastua huomattavasti.  Siksi en edes lottoa.   Olen tyytyväinen tämänhetkiseen taloudelliseen tilanteeseeni, en koe olevani köyhä, mutten rikaskaan. Velkaa on, muttei mielettömästi.

Olen saanut / saan seurata sivusta "rikkaitten" ihmisten elämää, ja en valitettavasti löydä heidän elämästään mitään kadehdittavaa.  Toki, mahtava lukaali tai hulppea kesähuvila olisi ihan jees, mutta jos minusta tulisi heidän kaltaisensa, ylpeä, pinnallinen tai yltiö materialisti - ei ikinä mikään maallinen mammona saa minua luopumaan inhimillisyydestäni.  Olen saanut nähdä, miten rikastuminen muuttaa ihmiset hetkessä.

Kuitenkin, haasteen tehtävänä oli listata 5 asiaa, jotka ostaisin, jos tulisin rikkaaksi.  Joten tässäpä olis minun toivelistani! :)

1.  Maksaisin omat / läheisteni lainat pois

2. Korjaannuttaisin kotitaloni kunnolla ja rakentaisin pihaan toisen talon vieraita varten. 

3. Ostaisin maita taloni ympäriltä, tekisin peltoja, rakennuttaisin ison kentän ja lisäksi maneesin kaiken maailman tilpehööreinen, laajentaisin tallia

4. Ostaisin kesämökin / huvilan

5. Katsoisin asiani niin, että miehelläni ja minulla olisi mahdollisuus elellä ainakin jonkin aikaa vapaasti ilman työvelvotteita, miehelleni ostaisin uudet kelkat ja moottoripyörät 

Hetken aikaa asiaa ajateltuani tuo tilanne alkoi kuulostaa jo suhteellisen mukavalta ja houkuttelevalta.   Mutta miksi havitella liikoja, kun liika mammonan tavoittelu saa vaan ihmismielen lannistumaan ja olemaan tyytymätön kaikkeen.  

Unelmat ovat sallittuja, mutta jos ne saa halveksumaan kaikkea jo ennalta saavutettua,  onko huipulle kurkottelu kenellekään hyväksi?

<3 Henna

Saanhan kaiken alkaa uudestaan?

Elimme ehkä n. parisen vuotta sitten aikaa, jolloin eräs henkilö lähipiiristämme ajautui maailman pyörteisiin ja  todellisiin vaikeuksiin.  Läheisenä ja perheenjäsenenä oli äärimmäisen raskasta seurata rakkaittensa huolta, surua ja pelkoa.  Sitä tunteiden sekamelskaa ei voinut tuolloin pukea sanoiksi ollenkaan.

Itse koin tuohon aikaan todella usein vihaa, katkeruutta ja synkinpänä hetkenä jopa halveksuntaa. Kamalaa.  Edellä mainitut tunteet räjähtivät minulla pintaan silloin,  kun näin rakkaitteni epätoivoisesti itkevän aina omille teilleen lähtevän,  maailman varjoihin häviävän ihmisen perään.  En voinut aina ymmärtää, miten he jaksoivatkaan liittää kätensä ristiin ja rukoilla ihmisen puolesta.  Itsekin välillä kykenin tekemään niin,   mutta voi - niin vähän kuitenkin.  Olin niin pinnallinen ja huono ihminen.

  Itseäni nämä tunteet hävettävät nykyään, koska olen itsekin ihmisenä onneksi muuttunut  ja kasvanut kypsemmäksi, lempeämmäksi ja  kristillisemmin ajattelevaksi.  Useimmiten edelleen teen johtopäätöksiä nopesti ja siten teen radikaaleja ratkaisuja kera kärkkäitten mielipiteiden.    Koitan kuitenkin parantaa tapojani ja tehdä itsestäni vähemmän teräväkielisen ihmisen.

Meidän ei tarvitse yrittää liikaa.  Kyllä me riitämme sellaisina, kuin olemme. Ei meidän tarvitse suorittaa, menestyä tai olla siellä ensimmäisellä palkintopallilla.  Kyllä me olemme rakastamisen arvoisia vähemmilläkin meriiteillä, mitaleilla ja kunniamaininnnoilla.

TÄSSÄ  on todistus on läheisemme radikaalista elämänmuutoksesta.   Luojan kiitos. Hän on mahtava ihminen, jolla on paljon annettavaa etenkin saman kokeneille ihmisille.

<3 Henna 

Blogin elvyttelyä kiireisen viikonlopun jäljiltä

Heips vaan kaikille ja pahoittelut blogini hiljaiselosta!  Reissusta torstaina kotiuduttuani  olen ollut todella väsyksissä, koko ajan menossa ja meitä on ollut iso lössi ystäviä viettämässä viikonloppua yhdessä, joten en ole pahemmin ehtinyt istumaan koneella, saati sitten postailemaan.   Olo on todella väsähtänyt, mutta onnellinen.

Ajattelin tehdä tällaisen kuvapainotteisen postauksen koko viikonlopusta :)   Toivottvasti pääsen taas pian kuitenkin jatkamaan blogini pitämistä entiseen malliin!

Perjantai

Kävimme ystäväni Jennan kanssa ratsastamassa. Jenna sai vähän testailla Vusea, ja tykkäsi ruunanrupukasta oikein paljon.   Lenkki meni aivan loistavasti, kunnes viimeisillä metreillä, hitusen ennen meidän tienristeystä,   Karisma kaatui nenälleen ja minä lensin naama edellä jäiselle tielle.  Tuntui, että taju menee ihan välittömästi ja silmissä mustenee, mutta tokenin tällistä yllättävän nopeasti.   Olimme juuri hetki ennen kaatumista tulleet ummessa olevalta mökkitieltä kahlailemasta, joten hevosen kavioissa olevat tilsat aiheuttivat liukastumisen.  Karisma on hyvin varmajalkainen hevonen muuten onneksi.  Luojan kiitos neitille ei käynyt kuinkaan,  ja pointsit ponille - se vaan seisoi vierelläni, kun hetken istuttuani ja hengiteltyäni jaksoin taas nousta ylös.

 Illalla kävimme naapurissa laulamassa vähän singstaaria kavereitten kanssa.   Päähäni koski aikalailla aikaisemman tällin ansioista, ja taisin puhua kavereille vähän sekaviakin.  Minun olisi ehkä pitänyt mennä  käymään lääkärissä, mutta itsepäisenä muulina vetelin vaan Buranaa naamariin ja hilluin muiden mukana. Pääni on edelleenkin hellänä tätä postausta kirjoittaessani :D

:D siitäs sait!

Keijo karaoke-isäntänä <3

Tätin mussukka <3

 Lauantai

Launataina kävimme Annen kanssa ratsastelemassa kentällä pitkästä aikaa.  Kenttää ei oltu aurattu vähään aikaan ja sen ollessa epätasainen, hevosten piti tyytyä juoksemaan pääasiassa ulko-uralla, jotta niitä pystyi edes vähän ratsastamaan kunnolla.   Yritykseksi se lähinnä jäi,  koska etenkin Kusko on todella tarkka jaloistaan, eikä suostu kunnolla juoksemaan epätasaisella / muhkuraisella pohjalla. Tällä kertaa se  kuitenkin ravasi tilanteeseen nähden oikein hyvin, vaikka emme mitään sen järkevämpää kyenneet tekemäänkään.

Karismakin oli tökkeröisen oloinen, eikä hevonen uskaltanut ravata täysin rennosti. Mutta saimme kuitenkin pikkiriikkisen mentyä pitkästä aikaa myös ympyrällä.  Parempia kelejä odotellessa. 
Anne ja Kusko kävikin sitten vielä kahdestaan vähän ravailemassa ja laukkailemassa lähimaastossa.  Parivaljakko on kehittynyt mukavasti tämän yhteisen taipaleensa aikana, ja on mahtava nähdä omistajana, miten hevoseni tuo onnistumisen kokemuksia toisillekin.

 Karisma on hieman laihtunut viime aikoina, etenkin kaulasta se on jotenkin kuivemman näköinen.  Päätin lisätä tamman ruokaan hitusen enemmän öljyä ja antaa reippaammin leipiä ja porkkanoita makupaloina.  Kaura-annostakin nostin hitusen.   Hevosillamme on todella laadukas, jatkuva heinä nenänsä edessä tarjolla, joten heinästä ei pitäis olla laihtumisen kiinni. Hevot ovat kyllä juoneet viime viikkojen aikana niukemmin, että voisiko ollan jonkin sortin kuivumistakin tuo nopea laihtuminen?   Onneksi Kusko sentään voi oikein pullavasti :)


Illalla sainkin sitten ison lauman kavereita käymään meillä. Iso osa ystävistäni ovat uskossa, joten meillä on tapana silloin tällöin viettää "nuorten" iltaa yhdessä asioista keskustellen, sanaa lukien ja rukoillen.   Hengellisen osuuden lisäksi teemme tietysti kaikkea muutakin mukavaa yhdessä ja meininki on aina hyvin rento.

Kuikka :)

Hieno kaikesta huolimatta <3

Sunnuntai 

Sunnuntaipäivänä heräsimme mahtavaan auringonpaisteeseen ja henkäykseen tulevasta keväästä.  Tyttöjen kanssa aamukahvit nautittuamme lähdimme ulos reippailemaan kera potkureiden.  Parasta <3

Lisäksi teimme ruokaa yhdessä, minä leivoin juustokakkua ja katsoimme elokuvaa.  Tosin leffaa emme pahemmin tainneet loppujen lopuksi seurata, kun olemme kaikki niin puheliaita ja äänekkäitä tyyppejä :D

Illasta sitten saunoimme ja vietimme iltaa porukalla. Pojat kotiutuivat säbäpeleistä joten saatiin hieman myös miesseuraa tähän  losoperseiden kerhoon ;)

Minä voin hieman pahoin ajoittain päivän aikana, koska päähäni koski ja välillä huimasikin. Kaverini koittivat usuttaa minua lääkäriin, mutta inhoan lääkärissä käyntiä.  Mutta tiedän / tiesin rajani,  milloin lääkäriin pitää tosissaan mennä. Ja sitäpaitsi, talossahan oli tuolloin 1 lähihoitaja, 1 ensihoitaja ja 1 sairaanhoitaja  -  eli ei minulla mitään hätää ollut ;) hehe

 KIITOKSIA KAIKILLE MUSSUKOILLE VIIKONLOPUSTA!

<3 Henna

Reissusta rähjääntynyt

Noniin, täällä taas!   Tulin eilen iltasella kotiin klo 20 jälkeen ja  painuin suoraan tallille siivoamaan karsinat ja liikuttamaan kevyesti hevoset  kävelyttämällä ilman satulaa / maastakäsin.   Heti alkuun pitää vähän hehkuttaa ihanaa miestäni Kimmoa, joka hoiti hevoset tunnollisesti minun ollessani "lomalla".  Ja talli oli hyvin siisti ja selvästi huolella siivottu. 

Olin eilen illalla saunan jälkeen rättipoikki väsynyt,  kun emme Lauran kanssa ehtineet seikkailuiltamme nukkua kunnon yöunia. Nukuin sitten viime yönä kotosalla mukavasti yhteensä n. 11 tuntia.

Minulla oli todella mukavaa Varkauden vierailulla.  Naurettua tuli ihan kiitettävästi ja höpöteltyä kaikkea vähemmän järkevää. Sanoinkin reissuun lähtiessäni jättäväni aivoni kotiin narikkaan, ja näin kyllä totaalisesti kävikin.  Olin todella rentoutunut ja tunsin olevani kyllä lomalla.  Pääsin tutustumaan moniin, todella mukaviin ihmisiin ja suloisiin eläimiin.  Harmi kun minulla ei ole Onnista, Lauran ja hänen isänsä yhteisestä koiravauvasta kuvia, oli todella suloinen tapaus,  kuten myös hänen toiset koiransa Sirpa & Petra. Erityisesti kuuroon Sirpa-koiraan rakastuin silmittömästi,  sen kasvot olivat niin sympaatiset ja katse mitä suloisin.

Mölökeröt

Pääsin tutustumaan mukavasti Blondiin, joka oli todella fiksu ja kypsämielinen nuori tamma.  Pääsin itsekin ratsastelemaan tammuskalla pariin otteeseen,  ja torstaina sainkin lisäksi hieman opetusta Lauralta.  Minulla ei ole mikään optimaalinen ratsastajan vartalo, jalkani ovat eripituiset, ristiselkäni vino ja ryhtini ihan hanurista. Sen vuoksi "kunnon" ratsastaminen on tuottanut minulle normaalia enemmän työtä, mutta pyrin koko ajan kehittymään ja katson itseäni peilistä realistisesti.  Mutta eilen sainkin kivasti vinkkejä ratsastukseeni ja tiettyjä juttuja, joihin keskittymällä voin ratsastaa paremmin ja tasaisemmin.   Laitan tähän vähän kuvia Blondista.  Hieno neiti kertakaikkijaan.

Minulla oli oikein mukava reissu, enkä nyt keksi muuta kerrottavaa. Mutta jospa jotain muuta lisuketta tulis reissuun liittyen, katsotaan ;) 

Kävin tänään ystäväni Jennan kanssa ratsastelemassa,  josta postaan huomenna enemmän.   Nyt lähden naapuriin moikkaamaan kavereita   <3  


<3 Henna

Uskollinen lämppäriratsastaja estetulevaisuuden selässä

Se on moro! Lupauksistani huolimatta päätin kuitenkin näpytellä täältä Varkauden suunnalta tällaisen pienen väliaika-postauksen, kun Laura ottaa päikkäreitä tuossa ja minä itse en uskaltanut nukkua, koska jos nyt nukahdan näillä univeloilla, nukun taatusti enemmän, kuin pienet päikkärit  :D

Possu + munkki = Possumunkki

 Kävimme eilen liikuttamassa Lauralla ylläpidossa olevan, 3-vuotiaan FWB-tamma blondin. Tamma oli oikein sympaatisen ja fiksun oloinen neiti, ja on kyllä todellinen tulevaisuuden lupaus, kun on jo nyt niin hieno. Minun itseni ei ollut tarkoitus ratsastaa, vaan lähinnä olla kuvausmiehenä,  mutta intouduin istahtamaan satulaan lähinnä loppukäyntien ajaksi.  Hevosen kuitenkin ollessa rento ja reipas, Laura pisti meidät vähän loppuun ravailemaankin.  Kävimme lopuksi vielä ulkosalla loppukäynnit. 

Tässä vähän koostetta eilisestä maneesiratsastelusta. Ai niin! Pyydän taaaaaas anteeksi kypärän puuttumista! Olen saanut palautetta kypärättä ratsastamisesta, mutta enhän minä voi aina tietää, milloin intoudun hevosen selkään pomppimaan ;) Ja tämä kun ei ole eka kerta! Tiedän, että minun pitäisi suojella pääkoppaani, varsinkin, kun siellä ei pyöri enää, kuin pari kuppaista ja surkastunutta aivosolua!

Olen aina ollut uskollinen lv-ratsastaja sekä puskailija, joten tamman pehmeät ja laadukkaat liikkeet olivat minulle omituiset, mutta todella miellyttävät ratsastaa.   Todella nautinnollista, mutta vaati hieman totuttelua tällaiselta puskailija-mölökeröltä ! :D  

Kaikesta keikkumisestani ja könötyksistäni huolimatta olin tyytyväinen.  Hevonen kulki allani yllättävän rennosti, kun miettii ratsastustaustojani. Olin yllättynyt positiivisesti hevoseen, se oli  herkkä, sulava ja kuuliainen. Teki vaikutuksen.   Laura antoikin hyvää palautetta, ja torstaina olisi tarkoitus ratsastaa ehkä uudelleen, jos ehditään käymään tallilla ennen kotimatkalle lähtöäni.  Jospa saisin hieman opetusta tuohon istuntaani ja jalkojen asetuksiin siinä sivussa sitten ;) Se on tämmöiselle eripari-jalkaiselle ja ryhtivikaiselle kiva haaste ja tavoitetta riittää.    On ihana totutella ratsastamaan myös enemmän lennokkaammassa ja sulavammassa ravissa.

 Eilen pääsin myös tutustumaan Lauran kavereihin, ja erityisesti hänen parhaaseen ystäväänsä. Hän olikin oikein mukava, rento ihminen ja meillä kaikilla oli mukavaa yhdessä.  Kävimme laulamassa  karaokea ja oli kiva kuunnella, kun ihmiset osasivat kerrankin laulaa! Enpä muista, milloin olen nauttinut noin paljon karaoke-esitysten kuuntelusta,  kun ne eivät olleet mitään känni-ääliöiden epämääräistä örinää - mitä yleensä valtaosin on. 

:]

Rohkea asiakas wannabe- maskeeraajan/hiusmuotoilija käsittelyssä

Olen ajellut nyt sitten parin päivän ajan Varkaudessa ympäri ämpäri ja meikäläisen muutamia törttöilyitä muistelematta sen enempää  (:DD)  kaikki on sujunut hyvin, eikä autossa ole vielä toistaiseksi lommoja :D

Palataanhan taas asijaan! 

<3 Henna

Kyllä se aurinko paistaa tämmöseen risukasaankin!

Sainpa aamulla todella yllättävän yhteydenoton facebookin kautta. Minua pyydettin paikallisen hevosystäväinseuran johtokuntaan! :O  Olin viime syksynä seuran uusille jäsenille järjestetyssä tutustuttamis-tilaisuudessa, ja siellä puhuin alustavasti puheenjohtajan kanssa, että voisin ottaa vastuuta esimerkiksi ylläpitämällä seuran kotisivuja, mm. kuvagalleriaa kunnostaen.  Ovat tällä hetkellä hieman ruosteessa, mutta laitan kuitenkin tähän linkin seuran sivuihin.

Olin todella otettu yhteydenotosta ja tuntui hyvältä, että pitkästä aikaa tunsin saavani luottamusta ja arvostusta jossakin muussakin asiassa, kuin vain ihmissuhteissa. Pikkujuttu ehkä jollekin, mutta minulle merkitsi todella paljon. Odotan innolla, että pääsen perehtymään seuran asioihin ja osallistumaan tulevien tapahtumien, mm. leirien järjestämiseen.

Viikko alkoi siis enemmän, kuin mukavasti. Huomenna suuntaan matkani Varkauteen Lauran luokse, kunhan olen aamusella ehtinyt siivota tallin ja liikuttaa hevoset.  Harmillista tässä on vaan se, että Laura on tullut kipeäksi, toivottavasti paranee edes vähän huomiseen mennessä, että voin hänen luokseen mennä.  Tosin, mulle kelpaa ihan vain sohvalla löhöily, rupattelu ja vaikka telkkarin katsominen, kun se tehdään hyvässä seurassa ;) 

Lupasin eilen teille positiivisemman postauksen,  ja  mukavasti jo valmiiksi positiivisia asioita oli valmiina, mutta tuo aamuinen kyllä potkasi puhtia meikäläisen persuuksiin vielä enemmän!   Ratsastunlenkin "tuntilaisen" kanssa tehtyäni, leikin koirien kanssa pihalla ja otin muutamia kuvia. Tässäpä näitä !

Iida <3 Keppi

Olga <3 Orava

En luultavimmin ehdi postailla nyt muutamaan päivään, koska lähden sinne reissuun.  Mutta jospa sitä jotain mukavaa olisi luvassa viimeistään reissusta palatessa ;) 

<3 Henna

Nyt on pakko korjata asiat! (jatkoa edelliseen postaukseen)

 Nyt pakko on tehdä jatkoa edelliseen postaukseen, koska tilanteeseen on tullut viimeisen vuorokauden aikana todella paljon muutosta. Lisäksi olen koko päivän selvitellyt ja siivoillut  kirjoittamasta postauksestani johtuvia sotkuja, yrittänyt pähkäillä juttua myös toisten näkökulmasta ja konsultoinut ystäviäni tapauksen johdosta.  Kiitos Anne ja Laura, kun jaksoitte kuunnella ja antaa järkeviä neuvoja!

Haluan heti alkuun painottaa, että naapurissa asuva ystäväni, jonka luokse tämä toinen ystäväni meni minun sijasta,  ei ole ollut missään vaiheessa syyllinen tapahtuneeseen, ja on siten täysin viaton. Jos jollekin jäi aiemmin toisenlainen fiilis, niin korjaan heti alkuun asian!  Hän tietämättään sotkeutui vahingossa tilanteeseen, ja on todella ikävää, että hän joutui mukaan tällaiseen ihmissuhde-mankeliin.   On ollut kamalaa, että  hän on joutunut kokemaan tapahtumasta huonoa omatuntoa.  

Kamalinta  kuitenkin on se, että jos oikeasti tuotan jatkuvasti ihmisille pahaa mieltä omalla impulsiivisuudellani, herkkyydelläni sekä tyhmyydelläni,  on minun pakko alkaa suojelemaan rakkaitani omalta itseltäni edes jollain tavalla.  Mutta tiedän jo valmiiksi, ettei todelliset ystäväni halua sitä, vaan hyväksyvät minut hyvine ja huonoine puolineni. Minulla kulkee kuitenkin perässäni astetta synkempi varjo -  varjo, josta tuskin koskaan tulen kokonaan pääsemään eroon, vaikka mielestäni elämäni on nykyään jo ollut enemmän valon puolella.   Olen todella haastava ajoittain herkkyyteni vuoksi,  mutta olisi varmasti moni muukin tilanteessani.

 Viimeksi kirjoitin, etten halua tavata tätä ihmistä tai en lähinnä kestä katsoa häntä silmiin. Nyt kuitenkin tässä tapauksessa minulla oli todella vahva tunne, että tämä homma on saatava päätökseen. En olisi vielä vuosi sitten kyennyt tähän asiaan, mutta olen saanut kasvaa uskossa ja henkisesti viimeisen puolen vuoden aikana niin paljon, että tiesin tasan tarkkaan , että minun on annettava lopullisesti anteeksi, vaikka olin aiemmin väittänyt antaneeni.  Minua k.o. asia ei ollut vaivannut pitkiin aikoihin, ja tunsin jo ajat sitten olevani todella vapaa. Mutta nyt eilen asia roikkui mukana, kuin pallo nilkassa, haarniska hartiollani.  Koin viime viikolla  siellä seurakunnan tapahtumassa jotain niin elvyttävää, että minun on pakko korjata elämässäni muutamat asiat -  kuten tämä.  Olen varma, että yläkerran Isukilla oli taas näppinsä pelissä.:)

Olin jo viime yönä hetkellisesti miettinyt soittavani entiselle ystävälleni, mutta vielä joku esti minua.  Ylpeys ?   En tiedä.    Olen tietyllä tavalla hyvin nöyrä ja myötäilevä, sopeutuvainen sekä joustava ihminen -  mutta kun on kyse omasta kunniasta, kuten esim. tällaisessa tilanteessa, en aina meinaa joustaa siitä.   Olen joskus vuosia sitten ollut ihmisten kynnysmatto liian pitkään ja nyt kun olen tajunnut ystävieni ja mieheni ansiosta arvostaa itseäni enemmän, on esim. tämänkaltaisessa tapauksessa vaikea antaa periksi. En vaan kestä enää sitä nöyryytystä, mitä olen elämäni aikana saanut osakseni.  Ehdin jo viime vuosina, varsinkin parin viime vuoden aikana tottua hitusen parempaan elämään ja siihen, että minuakin rakastetaan ja arvostetaan - ja ehkä juuri siksi tämä "kolaus"  tuntui pitkästä aikaa erityisen voimakkaalta.

Noh ehkä nyt taas jatkan tätä juttua. Päätin siis soittaa iltasella tälle ystävälleni, koska en ilmeisimmin olisi päässyt koko asiasta yli, jos en itse tee asialle jotain ja lisäksi märisen kotona marttyyrin kruunu otsallani. 

 Ja Mitä ihmeellisintä,  hän oli nähnyt minusta viime yönä unta - samaisena yönä, kun kirjoitin tänne välirikostamme. Joten hän vastasi ihan järkyttyneenä puhelimeen. Ehdin hälyyttää kännykälläni hyvän aikaa, mutta vain siksi, että ystäväni oli hetken vain ihmeissään tuijottanut puhelintaan, eikä ollut uskoa silmiään, kun näki nimeni ruudussa.

 "Henna, mitä ihmettä? Ihanaa!"

Hän oli miettinyt minua ja tapahtunutta useasti, harkinnut soittavansa minulle lukemattomia kertoja, tuijottanut puhelintaan keräten rohkeutta,  mutta oli pelännyt minun olevan niin vihainen, että keskustelusta ei tulisi mitään.  Hän on kuitenkin ollut ystäväni niin pitkään, että on nähnyt minut myös vihaisena/hermostuneena ja silloin en ole mikään ihanin ihminen.  Onneksi  monikaan läheisistäni ei ole nähnyt minua täysin raivon vallassa, sillä siltä  näyltä haluan varjella kaikki ympärillä olevani parhaani mukaan.   Nykyään voisin sanoa olevani jo suhteellisen lupsakka ihminen, joten ei pelkoa ihmiset! :D

Pyysin  häntä selittämään minulle kaikki syyt ja motiivit, miksi asiat meni aikoinaan niin.  Hän ei osannut puolustaa itseään, vaan paljon asiaa ajatelleena oli ymmärtänyt tuon, ajattelemattomuudellaan tehdyn noinkin pienen, mutta minulle kuitenkin todella suuren asian satuttaneen minua kovasti.  Minäkin pyysin anteeksi omaa käytöstäni, koska en vain silloin vuosi sitten tunteiden myräkässä osannut ajatella selkeästi vaan olen useimmiten niin äärimmäisen räjähdysherkkä tällaissa tunnevoittoisissa tilanteissa.

Häntä oli myös surettanut se,  että entisten työkavereiden / tuttujen kysellessä kuulumisiani, hänellä ei ollut mitään tietoa minusta - mitä kertoa. Nyt kuitenkin,  kun olin ottanut häneen yhteyttä ja tultuani vastaan,  hän halusi tavata minut pian.  Voi olla, että hän tuleekin hiihtoloma-viikolla käymään.  Minua  henkilökohtaisesti tapaaminen jännittää suuresti, enkä todellakaan usko, että osaan olla itkemättä, vaikka oikeasti haluaisin.  Minä en vaan osaa tätä tunteiden peittelyä muuta kuin oikeasti pakon edessä ja useimmiten vain silloin, kun olen pettynyt, katkera tai vihainen.  Herkistymistäni ja liikuttumistani en osaa sitten sitä vähääkään.

Mutta huojentunut olen, että olen saanut otettua askeleen ystävääni kohti.  Tuskin koskaan tulemme olemaan yhtä läheisiä, kuin ennen, mutta olen valmis antamaan hänelle mahdollisuuden ja  olemaan minulle edes jonkinlainen kaveri  Silti haluan asennoitua ihmiseen jatkossa hieman pinnallisemmin,   ihan vain itseäni varjellakseni.  Vaikka tuskin hän koskaan tulee loukkaamaan minua enää.

Hassua, että noinkin pienestä jutusta voi kasvaa näinkin suuri draama.  Olen aina ollut ihminen, joka haluaa välttää ongelmia,  mutta silti tuntuu, että kehitän itse itselleni ongelmia ja siinä sivussa muillekin.   Tosin olen tässä tapauskessa kysellyt ihmisiltä, olenko minä tässä nyt joku hormoonihäiriöinen draama-kuningatar,   vai oliko tämä totista totta.   Tiedän aiemmin  kiihtyneessä tilassa liioiltelleeni asioita,  mutta kuulemma tässä tapauksessa reaktioini oli kyllä oikeutettu. Esimerkiksi, kun mieheni oli kuullut kaveriltaan, että ystäväni on menossa naapuriini ratsastamaan, oli  hänen vatsaansa kouraissut, eikä hän ollut kyennyt syömään enää aloittamaansa ruokaa.   Hän tiesi tasan tarkkaan, miten tuleva tapaus tulisi satuttamaan minua.

Kuitenkin, nyt tilanne on nyt ohi,   ja selvittelemisessä jo parempaan suuntaan, ja olen valmis unohtamaan menneen parhaani mukaan.   Se vaan ei tapahdu hetkessä, vaikka haluaisinkin.   Minusta on kokemuksieni vuoksi tullut todella herkkä ja jopa pahimmassa tilanteessa varautunutkin ihminen. Mutta olisi monesta muustakin tullut, jos olisi kokenut samat asiat, kuin minä.

Olen kuitenkin ollut viimeiset tunnit ihan iloisella mielellä, vaikka itkuakin on illan aikana tullut ihan taas kiitettävästi. Olen puhunut ystäväni kanssa pitkään puhelimessa, tämän ihmissuhdehömpän perään  myös kaikkea mukavaakin höpötellen, mikä helpotti oloa. Lisäksi mieheni on piristänyt olemalla todella suloinen, lempeä ja  niin lämmin ihminen, että toista saa hakea.   Lisäksi saan nauttia pitkistä vapaista ja ensi viikolle on luvassa kaikkea mahtavaa !  <3

Ps: Lupaan postata lähipäivinä vähän mukavemmista asioista ! ;) 

<3 Henna

Mikä on, kun ei kiinnosta?

Heti alkuun on pakko sanoa: lämpimästi TERVETULOA, te uudet lukijat!  Mahtavaa, että olette eksyneet blogini pariin ja toivottavasti viihdytte! :)  Vaikka olenkin tähän mennessä kirjoitellut lähinnä omaksi ilokseni sekä ehkä muiden rohkaisuksi, on ollut ihana saada tietää, että ihmisiä aidosti kiinnostaa tekstini ja ajatukseni, sekä lisäksi he ovat OIKEASTI saaneet tätä kautta rohkaisua ja voimaa omaan elämäänsä. Juuri tämä on ollut tavoitteeni! <3   Olen ollut kovasti yllättynyt, miten mukavalta tuntuu, jos joku tykkää kirjoituksistani, antaa palautetta ja liittyy lukijoihin.  Siitä saa aina mukavasti tarmoa kirjoitella tänne lisää, ja kaiken kukkuraksi nähdä vaivaa postausten eteen.

Tiedän harmikseni, että todella moni kaverini/ystäväni lukee tätä blogiani ilman, että on liittynyt lukijoihin, eivätkä he juurikaan kommentoi/anna palautetta minulle teksteistäni. Jos kaikki blogia lukevat kaverini liittyisivät lukijoihin, olisi lukijoita varmasti pitkälle yli 50, jopa 70, jos uskallan hieman arvailla :)  Mutta pakko tähän väliin heti huomauttaa:   ei se määrä, vaan se laatu ;)  Ystäväni tosin eivät sen kummemmin lue blogeja tai muutakaan vastaavaa,   joten he eivät ole rekisteröityneitä käyttäjiä muutenkaan. Eikä monikaan kuulemma ehdi / muista käydä lukemassa postauksiani säännöllisesti.

 Kuitenkin, heidänkin mielipide on minulle tärkeä, joten on sinällään harmi, etten aina tiedä, mitä he asioista ja teksteistäni ajattelevat.  Onneksi muutamat antavat kommenttia ja palautetta sitten muuta kautta, kuin kommenttikentän. Enkä todellakaan halunnut tälläkään kirjoituksella painostaa ketään kaveriani rekisteröitymään, ei tämä niin vakavaa ole!  Mutta valehtelisin, jos väittäisin, ettei uudet lukijat ilahduttaisi minua tai etten toivoisi, että ystäväni  "kannattavat" blogiani.   Saatan olla hieman naurettava nyt, mutta tällainen minä olen, mitäpä tuota tyhjee hautommaan.

 Pakko tähä väliin antaa erityiskiitosta teille ahkerimmille lukijoille, jotka lähes postaus toisensa jälkeen jaksaa antaa kommenttia, palautetta, sekä näkemystä asioihin.  Kiitos ja kumarrus!

Mutta nyt siis otsikon tarkoittamaan aiheeseen, VAROITUS: sisältää noloa tekstiä, angstaamista, itkua ja hippusen katkeruutta!

Katsoin itseäni tänään pitkään peiliin ja mietin tooodella tarkkaan, mitä näen.   Mietin myös omaa käytöstäni monelta eri kantilta ja mietin, miksi joitakin tiettyjä ihmisiä ei seurani kiinnosta ?  Olen kyllä useinkin käyttäytynyt tökerösti ja jopa hieman pelottavasti, mutta pyytänyt kyllä anteeksi.  Tämä nyt varmasti kuulostaa taas jälleen todella naurettavalta, mutta nyt ovat tällaiset fiilikset, enkä niitä nyt pakoon pääse, vaikka haluaisinkin.

Olen nimittäin todella pitkään kutsunut erästä ihmistä käymään meillä. Häntä ei kummiskaan tunnu kiinnostavan,   vaan aina tuntuu vierailevan tässä muualla lähistöllä ja jos käy meillä, pyörähtää vaan pikaisesti kiireisen oloisena.  En tiedä, minulla on ollut viime aikoina sellainen tunne, että hän käy meillä pyörähtämässä vain velvollisuuden tunnosta, koska tietää, että odotan häntä käymään. 

  Ihminen on todella kiva, tunteikas, ajatteleva ja näkee asioita usein samalla tavalla, kuin minä.  Pidän ihmisestä todella paljon, ja siksi tämä hitusen korpee minua, enkä alkaisi volisemaan asiasta sen kummemmin, jos ihmisellä ei olisi sen suurempaa merkitystä.  Mutta olen päättänyt olla nyt enää ruikuttamatta ihmistä kylään, voi nimittäin olla, ettei hänestä vaan tunnu siltä, että jaksaisi minua tai että meillä synkkaa niin hyvin.  Ainahan ei voi saada tunteilleen vastakaikua!  Sehän on ihan normaalia ihmissuhdemyräkkää.    En toivo ihmiselle mitään muuta, kuin hyvää ja olen aina valmis keittämään hänelle ne kahvit, jos hän sattuu meille joskus eksymään.

 Toki ymmärrän, minullakin on nykyään todella kiire ja sinkoilen paikasta toiseen,   mutta ystävilleni haluan antaa aikaa.  Nimittäin ilman ystäviäni ja läheisiäni,  minä vaan yksinkertaisesti kuolen - vähintään henkisesti.

Tämä ei todellakaan ole vakava juttu.  Olen viimeisen reilun vuoden aikana tullut parisen kertaa "sivuutetuksi".  Tilanne, missä olen ollut se "vanha & kulahtanut"  ja sivuun sysätty ihminen.   Näitä asioita on kipeä muistella, ja seuraava saa minut edelleenkin tärisemään pahasta olosta.  

Eräs vanha ystäväni, jonka kaaso olin vuosia sitten, teki minulle äärimmäisen loukkaavan tempun.  Hän on koittanut perustella toimintaansa, mutta puhunut itsensä pahasti pussiin ja paljastanut todellisen ajatusmaailmansa.  Hän on pyytänyt asiaa anteeksi, ja saanutkin kyllä.  Mutta tunnen silti vieläkin, etten ole päässyt yli asiasta, koska en ole valmis ihmistä vielä tapaamaan.  En ole mitenkään vihaan kietoutunut tai muuta, ehkä hieman katkera kuitenkin. Mutta vain siksi, etten halua kokea sitä sivuutuksen tunnetta uudelleen, muistella sitä nöyryytystä.   Enkä halua olla tässä tapauksessa heikko ja itkeä enää asian eteen.  Nyt kuitenkin, huomaan itkeväni ja olevani heikko jälleen.   Mutta on ehkä nyt parempi, että alan tarinaa kertomaan, koska tästä tulee hiton pitkä, jos märisen vielä tunteistani lisää tähän! :D

Olin Kaaville muutettuani pyytännyt  tätä ystävääni lukemattomia kertoja käymään, tulemaan viettämään rentoutusviikonloppua maalle esim. ratsastellen, kelkkaillen ja saunoen.  Ja lähes joka kerta sanoin hänelle:   "Se merkitsisi minulle todella paljon, on tosi ikävä sinua".   Hän kuitenkin vetosi aina kiireeseen ja muihin syihin.   Kuitenkin, viime talvena parin tapaamisen perusteella hän päätti kuitenkin mennä minun naapuriin, kaverini luokse, ekalla kerralla kahvittelemaan, toisella ratsastamaan, ja sain kuulla näistä ihan viime tipassa.  Minutkin kutsuttiin ratsastuslenkille mukaan, mutta olin niin loukkaantunut ja itkuinen, etten kyennyt siinä tilanteessa ajattelemaan enää järkevästi, kun henkenikään ei mainannut kulkea ollenkaan. Vajosin lattialle ja itkin.  Saatan taas kuulostaa lapselliselta, mutta miettikää tilanne omalle kohdallenne. En kyllä usko, että monenkaan ystävä tekisi tuollaista.

  Ja jo aikaisemmalla kerralla, kun "ystäväni" oli kahvittelemassa naapurissani,  hänellä ei ollut tarkoitustakaan soittaa minulle. Hän oli siis tavannut kaverini pikaisesti ohimennen aiemmin pari kertaa.   Ja oli jo nyt valmis sysäämään minut syrjään, eikä edes halunnut tavata minua.   Kuitenkin mieheni sattui paikalle, ja oli sanonut: "Kannattaisi varmaan soittaa Hennalle, se varmasti ilahtuisi."   

Noh jatketaan, sain siis  nihkeähkön puhelun, jossa minua kehoitettiin tulemaan naapuriin, jos kerran haluan nähdä.   Heti puhelun jälkeen Kimmo soitti minulle, ja kysyi, olinko saanut puhelun tältä henkilöltä. Itkuisena vastasin kyllä.    Miehenikin ihmetteli tätä kaverini käytöstä, koska tiesi minun olleen tämän kaaso, ja meidän olleen läheisiä ystäviä.  Kuitenkin sain koottua itseni ja menin käymään naapurissa kahvilla.  Jaksoin teeskennellä sitä yleensä tavattavaa, iloista Hennaa, ja peittää kaiken sen pettymyksen ja raivon niin ilmeikkään ja teatraalisen naamani alle.

  Toisella kerralla sitten hän tosiaan menikin naapuriin ratsastamaan. Mikään ei satuttanut niin paljon minua, kuin näky, kun he ratsastivat kahdestaan nauraen taloni ohi. Onneksi samaan aikaan, täällä Kaavilla asuvista ystävistäni oli halunnut tulla kanssani tallille ja lähdimmekin sitten kahdestaan ratsastamaan.  Kiitos Emma-rakas, jos luet tätä, muistat varmaan miten maassa silloin olin, ja lenkki sinun kanssasi pelasti  minut<3

Minua tämä tapaus satutti äärimmäisen paljon, enkä ole näköjään vieläkään kunnolla toipunut siitä.  Haluaisin sopia ystäväni kanssa, mutta en kestä ajatella sitä loukkausta, sivuutusta ja myös suurta nöyryytystä, mitä koin tuolloin. Enkä vaan yksinkertaisesti halua olla tämän ihmisen edessä heikko, koska hän tiesi menneisyyteni, tiesi heikkouteni -  ja silti mursi minut  sekä heitti minut romukoppaan.

  En kuitenkaan ole tälle naapurilleni / ystävälleni katkera, koska hän ei todellakaan tiennyt koko hommasta mitään ja luonnollisesti otti iloiten uuden tuttavuuden vastaan.  Kuitenkin, jos ajattelee asiaa omalle kohdalleen,  että hänen ystävänsä olisi tulossa minun luokseni, se pistäisi omat hälytyskelloni pahasti soimaan, enkä olisi ottanut ihmistä välttämättä vastaan.  Mutta me olemme erilaisia,  emmekä aina ehdi ajatella asioita niin pitkälle. Tämä naapurini on tosi rakas ystäväni, eikä tämä tapaus kaiherra välejämme.  Tämä avautuminen ei ole todellakaan mitään henkilökohtaista häntä kohtaan, kerroin vain tämän tarinan, koska se on ollut taas vaihteeksi mieleni päällä.

Toivon kuitenkin, jos tämä entinen ystäväni joskus eksyy kaaville käymään tämän minun ystäväni luona,   etteivät he rälläisi hevosilla taloni edessä, koska edellisellä kerralla se veti minut jalattomaksi, enkä halua kokea edes siivuakaan niistä tunteista, mitä silloin oli.   En itseasiassa halua edes tietää, jos hän tulee maisemiin. Ihminen on minulle edelleen raks, muttan en vaan yksinkertaisesti pysty katsomaan häntä silmiin.  Jos oikeasti olen pyytänyt "ystävääni" lukemattomia kertoa käymään, ja hän valitseekin puolituntemattoman, ja hänen hevosensa minun sijasta,  niin ei tuollainen voi muuta tehdä, kuin sattua niin maan prr.....  jooh. Huomaan jankkaavani tätä asiaa nyt, enkä oikein tunnu pääsevän päätöseen tässä asiassa.

Vian täytyy olla minussa. Olenhan minä tämmöinen, mutten kuitenkaan taida ansaita tuollaista kohtelua?  Minusta kun kukaan ei ansaitse tuollaista, jos ei ole läpeensä itsekäs, ilkeä, kylmä tai muutenkaan ikävä ihminen.   Vai mitä mieltä olette?   Luonkohan minä ihmisille jotain paineita,  asetanko liikaa odotuksia?

Minulla on ympärilläni  paljon ihmisiä, jotka aidosti välittävät minusta, arvostavat minua ja lisäksi haluavat viettää aikaa kanssani.  Minulla ei siis periaatteessa ole mitään hätää, mutten mahda sille mitään, että kerran minulle rakkaaksi tulleet ihmiset tulevat aina olemaan minulle rakkaita.   Siinä on vaan se, että kun kemiat  kohtaavat,  tulee ilotulistusta :)   Ja siitä ystävyyden ilotulituksesta tulee riippuvaiseksi.  Siksi harmittaa, että asiat ovat menneet näin.   Muttei auta muuta kuin rukoilla.

Huh huh, ku helepotti.  Nyt on jo miljoona kertaa parempi olotila. Tänään alkaa vapaat, ja saankin viettää pari päivää pidemmät vapaat.  Paljon aikaa taas kera ihanien immeisten luvassa! Huh huh ja jännitystäkin tulossa!

Kertokaa,  mitä mieltä olitte tapauksesta?  Olinko minä vaan kapeakatseinen, omistuksenhaluinen  tai muuten vaan typerä ja lapsellinen?    Olen paininut tämä tapauksen kanssa,  itsetutkiskelun parissa, enkä ole vielä löytänyt kunnollista ratkaisua.  Kertokee te, rakkaat, viisaat ystäväni!

<3 Henna

"Odotan sinua"

Odotan sinuaTorstai 05.11.2009 11:49

• Muokkaa
• Poista
• Näytä kommentit
•  

Siellä sinä olet jossain. seisot yksinäsi syysviimassa. en tiedä, saatat olla onnellinen, voit olla myös surullinen. voit olla rakastettu, jolle ei enää löydy aikaa, voit olla myös se, jolla rahkeet eivät riitä kisakentille ja siksi sinut on sysätty syrjään. mutta minä löydän sinut. vaikka sinut viedäänkin kotoasi, ja tulet surulliseksi, vannon että teen kaikkeni että sinun on hyvä olla minun luonani. jonain päivänä tulet huomaamaan että minä olen sinun ihmisesi ja jonain päivänä minä itken, kun saan todistaa sen mitä sinä minulle olet - minun hevoseni <3


  Löysin tässä äskettäin irc-gallerian blogistani tuon yllä olevan merkinnän, jonka olin tehnyt vajaa 2 viikkoa ennen kuin ostin Kuskon, 28.11.2009.  Oli aikoinaan ihmeellistä tajuta, että noin viikko tuon merkinnän kirjoittamisen jälkeen, sain kuulla entisestä terapiaratsusta, kohta teuraaksi menevästä -  jos uutta kotia ei löydy.   Ja näin päädyimme yhteen.  Kusko ansaitsee todellakin laajemman postauksen vanhoine kuvineen, mutta ei ole vielä sen aika.

Ilman sinua olisin säästynyt murheilta ja huolilta, mutta kaikki on sen arvoista, kun olet vaan siinä ♥

 <3 Henna

Nyt jaksaa taas ahertaa!

Aloitin eilen illalla yövuoroputken, joka nyt poikkeuksellisesti, Luojan kiitos, on vain 5 yötä pitkä :)  Kohta saan pitää siis hitusen pidemmän vapaaviikon, jes!

Täytyy myöntää, että vapaita odotellaan jo kovasti. Viimeöinen vuoro oli erityisen kiireinen ja rankkakin, ja yksin töissä ollessa sitä saa heilua, kuin heikkopäinen.  Tosin tässä tilanteessa heiluja on jo valmiiksi niin hiekkopäinen, ette itilanne voi enää tästä pahentuakkaan! :D

Olin aika uupunut ja tökkeröinen tehtyäni aamutallin, käytyäni pesulla ja viimeinkin kaatuessani petiin. Aamusella puhelun soittanut kaverini taisi saada hieman puuromaista ja sekavaa teksiä osakseen- en muista juuri mitään, mitä olen puhelun aikana hänelle sössöttänyt :D

Heräsin kuitenkin tosi pirteänä klo 15, kun tiesin, että ihana kaverini on tulossa käymään.  Hän siis on se aiemmin mainitsemani henkilö, joka tuntee Vusen entuudestaan aiemmin työnsä puolesta ja kävimmekin hänen kanssaan rauhallisella maastolenkillä.  Hänen mukaansa Kusko on herkistynyt entisestään, hyvässä mielessä ja on selkeästi pirteämpi.  Hän oli siis ratsastanut Kuskolla viimeksi n. 2,5 vuotta sitten, pari kuukautta ennen kuin Kusko myytiin minulle. Tässä pari kuvaa vanhoista "työtoveruksista"  :) 

Minusta on ihana kuvata toisia ihmisiä, eläimiä ja tässä tapauksessa myös ratsukoita.  En ole todellakaan mikään ruudinkeksijä, enkä säätämisen mestari, mutta tykkään auttaa ja ikuistaa ihania hetkiä.    Itse joskus olen harmitellut kuvaajan puutetta ja olenkin aina arvostanut kovasti, jos joku on vaivautunut auttamaan ja kuvaamaan esim. ratsastustani ja hevosia.   Siksi autan myös itse mielelläni ja   nytkin sovittiin kaverini kanssa, että menen hyvällä ilmalla kuvaavaan häntä ja hevostaan kauniissa maisemissa.  En oikeesti malta odottaa, kuvaaminen on vaan yksinkertaisesti niin kivaa!   

Olen himoinnut kovasti järjestelmäkameraa, mutta ovat kyllä hirmu kalliita! Maailmassa olisi kuitenkin niin monta ihanaa ja kaunista asiaa / paikkaa, mitä olisi ihana ikuistaa oman käden kautta.   Mutta laitan kamera-asian muhimaan mieleen.   Olen soppaillut tässä kuussa aika lailla, lähinnä kotiin sekä hevosille kaikkea tarvittavaa, ja kannan huonoa omatuntoa jo pelkästä ajatuksesta osaa vielä jotain uutta.   Joten nyt pittä laittaa jäitä hattuun hetkeksi.

Teimme tänään myös alustavat uunikaupat uudesta leivinuunista, kun entinen on niin vanha ja laho, eikä lämmitä enää kunnolla.  Kylmässä mökissä, hirveillä pakkasilla värjötelleenä ihmisenä tietää, miten tärkeä on lämmin tupa ja kunnolla varaava uuni.  Uuni tuleekin maksamaan useita tuhansia euroja, mutta onneksi olemme jo säästäneet aiemmin rahaa säästötileille, ja saammekin uunirahat kohtuu mukavasti kokoon.

Nämä minun yöviikon postaukset ovat aina tällaisia pintaraapaisuja minun arkiseen elämääni, enkä usein töiltä, nukkumiselta ja hevosteluilta ehdi sen syvällisempiä ajattelemaan -  ja jos ajattelenkin, en aina ehdi niitä pukemaan sanoiksi tänne blogiini. Mutta koittakee kestää! :)

Tähän loppuun laitan vielä ihanan kuvan, jossa lenkin jälkeen jo tutuksi tulleessa traditiossa Vuse lepuuttaa  "pientä ja kevyttä"  päätään minun pään päällä, kun rapsutan sen kaulaa ja leukaa. Päähän alkaa jossain vaiheessa sattua jonkin verran painon alla, mutta jaksan sen hyvin, kun toinen on niin suloinen lurtta <3

<3 Henna