maanantai 31. joulukuuta 2012

Tyttöjen ratsitunti ja pohdintaa hevosten yksillösyydestä

Eilen mamma nautti vapaapäivästään hevosen selässä istumisesta ja sai keskittyä vain ihailemaan toisten menoa.  Heti alkuun pitää painottaa, etten todellakaan ole mikään ratsastuksenopettaja, en sitten sinne päinkään! Osaan juuri ja juuri neuvoa perusasioita omien hevosen näkökulmasta, eli siten mitkä avut toimivat, tai saattavat toimia meidän kaakkimusten kohdalla.   Sainkin eilen pitää tuntia mieheni sukulaistytöille, olin luvannut tyttösille sellaisen joululahjaksi ja oli kyllä todella mukavaa ohjata heitä sekä touhuilla tallilla yhdessä pitkästä aikaa.

Tytöt olivat oikein reippaita tuntilaisia ja ymmärsivät hyvin ohjeeni, vaikka ne taisivat välillä vähän sekavahkoa hepreaa ollakin. Kertailimme perusasioita käsien asennosta kantapäihin sekä kehon apujen käyttöä, mikä on hevostemme kohdalla erityisen tärkeää.   Lisäksi tehtävinä olivat pysäytykset, pääty-ympyrät sekä  hieman suunnanvaihtoja "koko rata leikkaa"-avulla. Molemmat tyttöset ravasivat myös.   Kusko on lihonut aika pullavaksi poniksi ja herra osoittikin alkuun hieman laiskuuden merkkejä.  Kuitenkin loppupeleissä ukkelikin "herättyään"  ravaili oikein hienosti ja teki tehtävät tuttuun tapaansa mukisematta. Karismakin toimi tunnilla todella mukavasti, olin hevosesta positiivisesti yllättynyt.  Neiti on hyvin herkkä, reipas tapaus ja vauhtiakin riitti, mutta pysyi yllättävän hyvin käsissä  ja kuunteli nuorta ratsastajaansa kiltisti.  Muutamaan otteeseen Kaama olisi halunnut vielä ravailla omatoimisesti, mutta malttoi loppupeleissä kulkea käynnissä parin muistuttelun jälkeen.   Tytöt olivat oikein tyytyväisiä tuntiin ja minulle itsellekkin jäi tosi hyvä fiilis. Otan lapset tunnille mielelläni uudelleenkin. Sain kiitokseksi hienon piirustuksen, joka pääsi satulahuoneen seinää koristamaan.



Vaikka olenkin ollut erityisen ennakoiva ja vähän tarkkakin tuosta ravurinraadostani, annan sitä mielelläni jatkossa myös muitten kokeiluun kentällä. Ihan jo siitäkin syystä, että hevonen alkaa reippaudestaan huolimatta vaikuttaa suhteellisen turvalliselta myös muille ratsastajille, etenkin kun kentällä mennään.  Sillä kun ei ole tapana kenttäillessä pahemmin pukitella tai tehdä muitakaan konnankoukkuja. Se on vain yksinkertaisesti hyvin reipas.  Neiti onkin tykästynyt kenttä-työskentelyyn ja toimii mielestäni siellä kivasti.  Laukkaa en ole vielä kentällä itse kokeillut hyvinkin selvästä syystä, joten en tiedä miten laukkailu onnistuu tuolla pikku kentällämme.  Tamma kuumuu myös laukassa usein herkästi, mutta liikutuksen ollessa tarpeeksi aktiivista ja säännöllistä,  rauhoittuessaan ja enimpien energioiden purkautuessa - se malttaa kyllä laukata hyvinkin nätisti, rentoutua ja hakeutua tuntumalle.   Mutta nyt, kun laukkaa ei olla treenattu kunnolla pitkään aikaan ympyrällä, voi alkuun tehdä vähän tiukkaa ja tamman kanssa pääsee hyvinkin luultavasti neuvottelemaan, ainakin vauhdista. Onneksi yleensä laukkailun tullessa osaksi taas rutiineja, alkaa homma taas pyöriä silläkin saralla.   Minulle on tarjoutunut paljon ihania läpiratsastajia, joilla on sisua ja halua tehdä asiat hyvin ja huolellisesti.   Ja se on Karisman kohdalla erityisen tärkeää.

"Mahtava" meno - tiukka etukeno  (lokakuu 2012)
Yleensäkin sisusta ja huolellisuudesta voisin sanoa muutaman sanasen.  Tunnen paljon erilaisia hevosharrastajia ympäri suomea ja muutamia ulkomailtakin, sekä monet ystäväni harrastavat hevosia tavalla tai toisella.  Tuttujen ja ystävien joukkoon mahtuu mm. kansallisen tason kilparatsastajia, nuorten/ raakojen hevosten kanssa treenaajia / ratsuttajia,  puskailijoita, ravi-ohjastajia sekä työhevos-harrastajia. Olenkin useamman henkilön kanssa keskustellut hevostelusta yleensä ja usein siinä sivussa myös siitä, mitä hevoselta voi ja saa vaatia.  Olen itse puskailija ja harrastelen kevyessä meinigissä.  Myös hevoseni tuntuvat olevan hyvinkin tyytyväisiä rooliinsa ja tehtäväänsä puskailuhommissa sekä alkeellisessa koulutreenissä.

Mielestäni hevoselta ei saa vaatia enempää, mihin hevosen senhetkinen kapasiteetti tai ennemminkin kunto riittää. Olkoon se sitten ratsu, ravuri tai työhevonen.  Kapasiteetti voi toki olla siellä syvällä sisimmässä, mutta se on kaivettava esiin pikkuhiljaa, varmoin,  tasaisin askelin.   Myös ratsastajan / ohjastajan / käsittelijän on osattava katsoa hevosta ja tutustua siihen, ennen kuin alkaa sillä treenailemaan enemmän, mitä hevonen pystyy tarjoamaan.  Usein tehdään se klassinen virhe, että ilman syvällisempää tutustumista, tietoutta hevonen kunnosta,  hevosella saatetaan ratsastaa /  hiitata, hutkeltaa menenmään ilman johdonmukaisuutta ja hevoseen hermostutaan herkästi sen vuoksi, eikä muisteta katsoa peiliin.  Tähän tulee törmättyä usein:  jos kaakki ei pelaakaan ihmisen mielen mukaan välittömästi - hevosta moititaan ja käsitellään "vilppikeinoin" tavoitteen saavuttamikseksi.   Ravi/ ajo- hommia kun tunnen niin  paljon vähemmän, etten ala niistä sen enempää sanomaan. Mutta kaikki tiedämme, mitä meininkiä sielläkin saattaa pahimmillaan olla. 

Se on helpompi sanottu kuin tehty.  En itsekään ole mikään pyhimys. Ratsastajana en omista aina niin tasaisia käsiä, vaan käteni ovat pahimmillaan karkeat ja kovat. Suurin tavoitteeni onkin, että yritän kuitenkin pitää käteni niin tasaisena, etten hevosta kiskoisi suusta tai sahaisi ja saisin pidettyä tuntuman tasaisena ja keskittyä entistä enemmän kropan käyttöön ja jalkojen asentoon.   Karisma joskus tarvitsee hetkittäistä napakampaa otetta ollessaan "tinttaroivalla" tuulella, mutta rauhoittuessaan nauttii ihmisen ohjasta myötäämisestä niin paljon, että myötää takaisin rentouttaen itsensä kunnolliseen ryhtiin.   Olen syyllistynyt itsekin yllä mainitsemiini asioihin, mutta onnekseni oppinut matkan varrella hevosista ja itsestäni niin paljon. Opit ovat menneet perille  useimmiten kantapään kautta, joten osaan katsoa nykyään ensimmäisenä omaa toimintaani.   Ratsastukseni on useinkin ollut enemmän, kuin törkeää katsottavaa, eikä se vieläkään mitään kauneinta ole.  Jos hevonen pelaa huonosti mietin ensimmäisenä, mitä olen mahdollisesti tehnyt / teen väärin, olenko liikuttanut hevostani tarpeeksi tai miten olen huoltanut niiden lihaksistoa.  Alku- ja loppukäynnit ovat ehdottoman tärkeät, vapaiden jälkeen käyntilenkki on aina parempi vaihtoehto ja erityisesti kunnollisen hikitreenin jälkeen on huolehdittava hevosen venyttelystä ja asiallisesti loimituksesta lihasten lämmön tasoittamiseksi.

Hyi hyi hyi- kuva kesältä 2011
Jos hevonen on tottunut enemmän maastoilemaan tai sen liikuttelu on ollut kevyempää, täytyy rankempaan treeniin ehdottomasti siirtyä pikkuhiljaa ja rauhallisesti. Hevonen, joka ei ole tottunut työskentelemään kentällä tehden voltteja taipuen kunnolla ja kulkien ryhdikkäästi avuilla - ei toimi välttämättä heti kuin ajatus.   Miksi siis väkisillä pakottaa hevosta toimimaan yli rajojensa -  niin, että se saattaa oireilla äkillisen ja liiallisen lihashapotuksen johdosta?

Tässä välissä voisin suositella lämpimästi erästä kirjaa, jonka sain aikoinaan kokeneemmalta ystävältäni lahjaksi.  Olin juuri aloittanut hevosharrastuksen ja kirjasta on kyllä ollut matkan varrella todella paljon apua. Olen lukenut sen useita kertoja.   Kirja on aikuisratsastajan päiväkirja , jossa on hyviä vinkkejä kehittymiseen ratsastajana ja kaikkea muuta mukavaa infoa. 

Meidän hevosista molemmat oireilee todella herkästi, jos olen esim. ratsastanut niitä harvemmin / kevyemmin tai huolettomammin. Tein niin aiemmin ja hevoseni olivat selkeästi huonommassa lihaskunnossa ja huonommalla motivaatiolla varustettuja.   Ne eivät ole välttämättä aina mitään helppoja harrastekavereita, eivätkä todellakaan hölläilevän hevosenomistajan ystäviä. Useista vapaapäivistä ne eivät ainakaan pidä. Olen saanutkin tiukkapipoisen ja vaativan hevostelijan maineen, vaikken ole toiminnallani tai puheillani pahaa missään vaiheessa tarkoittanutkaan. En vain henkilökohtaisesti halua tarjota huonosti toimivaa tai ihmisen turvallisuutta uhkaavaa hevosta kenellekkään, joten olen koittanut neuvoa nätisti kaikki jipot ja kikat, millä ponimme saadaan toimimaan. Onneksi pääasiassa lähes kaikki tallilla käyvät hevostelijat ovat pointtini ymmärtäneet.  Kuskon kohdalla olen alkanut ajatella astetta rennommin, kun olen huomannut että herra on jo vanha ukko,  ja jo ihan rakenteensa ja turvonneitten takastensa vuoksi selvästi tyytyväisempi maastoilupuksuna tai kevyessä koulutreenissä.  Mutta silti lenkityksestä ja sen monipuolisuudesta haluan pitää huolen. Kaama taas tuntuu nauttivan kenttäilystä, aktiivisesta treenistä. Neiti tarvitseekin kunnollista, ajattelua vaativaa treeniä, jotta sen energiataso pysyy edes suhteellisen käsissä.  Tammuska onkin halutessaan oikein kuulolla, jolloin se on mukava ratsastaa ja parhaimmillaan neitiltä onnistuu jo pienet koulukuviotkin.  Hevoseni ovat kuin yö ja päivä, joten niitä on myös käsiteltävä, ratsastettava ja huollettava niitten kunnon,  persoonan ja kapasiteetin mukaan.

Ohoh, tulipas taas pitkät pohdinnat!  Mitä mieltä olitte tällaisista ajatuksista ?  Olen saanut aiemmin kritiikkiä siitä, että syyllistän muita hevos-pohdinnoillani, joten kysymys kuuluukin:   syyllistinkö ?  :)

Ja kaikille lukijoilleni toivotan oikein hyvää uutta vuotta  ja etenkin turvallisia viimeisiä tämän vuoden tunteja!  Pitäkäähän toisistanne huolta! <3 

<3 Henna



lauantai 29. joulukuuta 2012

Tapaninpäivän talvirieha + pikaiset kuulumiset

Alan pikkuhiljaa toipua suhteellisen uuvuttavista joulupyhistä ja päästä taas kiinni normaaliin elämään -   tai no, voiko tässä olotilassa enää puhua normaalista ?  No kuitenkin, ennen kuin kertoilen vähän kuulumisia, laittelen tähän alkuun kivoja kuvia mitä Kimmo taas napsi joulu- sekä tapaninpäivänä.  Oli mahtavat kelit kuvailla ja etenkin kuvattavat ihania mussukoita <3 






<3


Mieheni veljen koira, Saksanseisoja- uros   "Koponen"





Nämä minun postaukset alkaa olla lähinnä kuvapostauksia  tai muuten hyvin hyvin kuvapainotteisia!  :D   Mutta minkäs sille mahdan, että Kimmo ottaa niin hyviä kuvia ja  kaikki kuvattavat ovat niin söpöjä, että on pakko jakaa niitä tänne ! <3

Mutta niihin kuulumisiin:

Tosiaan jouluaaton vietimme kahdestaan kotosalla oleskellen,  elukoitten kanssa rennosti touhuillen ja ulkoillen.  Kävimme naapurissa ystävien luona iltakahvilla ja vietimme aikaa hetkisen heidän kanssaan.   Joulupäivänä lähdimme ajelemaan Pielavedelle anoppilaan ja siellä vietimme yhden yön mieheni ison perheen parissa.  Vaikka heistä kaikki on mukavia ja ihania ihmisiä,  en saanut nukuttua juuri ollenkaan ns. vieraassa paikassa / vieraassa seurassa, kaiken hälyn keskellä en voinut oikein rentoutua hetkeäkään rauhassa eikä oma raskas olotilanikaan yhtään helpottanut asiaa. Voin syyttää myös itseäni , sillä olin ollut aiemmin päivällä tyhmä ja touhuillut vähän liikaa - yli rajojeni.   Vaikka aiemmin täällä kirjoittelin, että pystyn ratsastamaan vain yhden hevosen enää päivässä, on minun viime aikoina olosuhteiden pakosta pitänyt yrittää ratsastaa molemmat samana päivänä.  Ja niin tein tiistaina ennen reissuun lähtöä.  Vaikka ratsastan kevyemmin ja lyhyemmän kaavan mukaan, silti se ottaa voimille.  Ja kuinkas muutenkaan,  tällä hetkellä mennään raskausviikoissa 36 + 4.

Kävimme viettämässä toisen yön vanhempieni luona, jotka asuvat myös pielavedellä.  Samalla näin "pikku" Maunoa pitkästä aikaa.  Teille, jotka eivät ehkä Maunoa muista / tiedä, infoan sen verran, että Mauno on keväällä syntynyt kissanpentu, jonka vein kesällä äidilleni syntymäpäivälahjaksi.  Mauno onkin nauttinut vanhempieni rakkaudesta täysin rinnoin, ehkä vähän liikaakin, sillä kissasta on tullut pullea ja nirso ruuan suhteen.  Jos omat kissani ovat niin sanottuja kermaperseitä, on Mauno vielä astetta ylemmällä tasolla kermaperseiden kerhossa :D Mutta tärkeintä on se että, kissa rakastaa omistajiaan mahdottomasti ja onkin isille ja äitille niiden pieni silmäterä :)

Kaksi pullukkaa :)
Nukuin tosiaan molemmat yöt reissussa todella huonosti ja kotiin tullessani torstaina olin ihan poikki. Rakas ystäväni Jenna oli hoitanut hevoset parin päivän ajan ja lenkittänyt Kuskoa, kiitos kovasti tästä ja tulevasta! <3 Kotiin oli ihana tulla, omalle maaperälle ja  ystävien joukkoon.  Tuli heti jotenkin turvallinen ja rentoutunut olo.   Kotona olen nukkunut hieman paremmin, mutta valtavan mahan aiheuttama paine alkaa vaivata kotonakin nukkumista.  Vessassa on ravattava vähän väliä, joten yöunet ovat hyvin katkonaisia. Olenpahan sitten jo hyvin tottunut yövalvomisiin  ;)  Myös selkään, lonkkiin ja nivusiin on alkanut ilmetä sähköiskumaisia kipuja.   Selkeitä supistuksia en tunne, mutta kokeneemmat ovat sanoneet, että juurikin nuo kipu-iskut saattavat olla supituksen esiasteita. Tiedä häntä, mutta olotilani kieltämättä vaikeutuu päivä päivältä.

Sokerini ovat olleet edelleen lievästi koholla, tein mitä tahansa ruokailun suhteen.  En jossain vaiheessa voinut syödä palaakaan mm. leipää, vaan jouduin vetämään naamariin vain maitorahkaa, lihaa ja maitotuotteita. Ja usein tunsin nälkää, mutten voinut syödä.  Silti sokerit kohoilivat etenkin aamuisin.  Joten nyt pistän itselleni insuliinia iltaisin ja nostan annosta tarvittaessa, jos sokerit ei ala korjaantumaan.   On ikävää olla tässä tilanteessa, vaikka pistäminen ei minua pahemmin häiritsekkään.  Eniten harmittaa vauvan liika kasvaminen ja lapsen terveys, mikä on tyypillistä raskausdiabeteksessä.  Lisäksi vauva voi synnyttyään kärsiä matalista sokereista, jonka vuoksi sairaalareissustamme saattaa tulla normaalia pidempi. Minä kun haluaisin mahdollisimman pian kotiin sieltä.   Mutta lapsen terveys ennen kaikkea - totta kai !

Hevosista Vuse on ollut ihana lussukka ihtensä,  mutta Kaama oli selkeästi kerännyt virtaa parin vapaan johdosta. Neiti oli erittäin hankala ratsastaa eilen, se kyttäili joka ikistä puskaa, painoi kädelle  ja oli koko ajan lähdössä laukalle.  Kävimmekin S:n kanssan kahlailemassa ja ravailemassa pellolla, jotta enimmät virrat saataisiin purettua.  Ja hyvin keino tepsikin, poni alkoi pikkuhiljaa kuuntelemaan ja kulkikin loppujen lopuksi oikein kivasti.  Tänään se oli jo selkeästi rauhallisempi, jopa hieman laiskakin, kun juoksuttelin sen liekassa kentällä.  Kusko sai puolestaan kevyen läpiratsastuksen.

Olen todella kiitollinen siitä, että olen voinut ratsastaa tänne asti edes jollakin tavalla ja lisäksi siitä, että enkelit ovat olleet matkassani maastossa ja muutenkin.  Kesällä ja syksyllä stressasin paljon tulevasta mutta nyt huomaan, että kaikki on mennyt enemmän, kuin hyvin ja tulevallekin tehdyt suunnitelmat huojentavat mieltäni.  

Mutta tässäpä taas kuulumisia "pikaisesti"  :D   Palataan taas pian asiaan!  Yritämme saada makkariin uuden järjestyksen, otan sitten kuvia vauvan sängystä ynnä muista, kunhan saadaan kaikki paikoilleen :)

<3 Henna




maanantai 24. joulukuuta 2012

Hyvää joulua rakkaat ! + paaaaaljon kuvia

Lämmintä ja rakkauden-täyteistä Joulua kaikille ihanille lukijoille ! Kiitos kuluneesta vuodesta ja pidetäänhän yhtä ensi vuonnakin  <3 Tässä "vähän"  kuvia meidän joulutunnelmista :)












"Iloista Joulua!" 








<3 Henna

perjantai 21. joulukuuta 2012

Sanotaan, että kysyvä ei tieltä eksy...

Jos ette ole vielä käyneet lukasemassa edellisen postauksen kommentteja,  kehoitan lämpimästi niin tekemään heti alkuun, ennen kuin jatkatte tämän postauksen lukemista.  Tätä olis ehkä vaikea sisäistää ilman pohjatietoa.   Ei ole välttämättä mikään paras aika pohtia tällaisia asioita, näin Joulun alla - mutta jotta blogi voisi jatkaa taas matkaa muihin aiheisiin - käsitellään asiaa vielä hetkonen :)

Sanotaan, että kysyvä ei tieltä eksy - mutta miksi tuntuu, että meikäläinen on nyt kysyttyäni hukassa huomattavasti pahemmin ?   Ei tiedä mitä ajatella, tai että pitäiskö ajatella oikeastaan mitään ?   Haluan nyt kuitenkin ihan omaksi ja teidän lukijoiden iloksi hieman pohtia tätä mielenkiintoista keskustelua, mitä käytiin edellisen postauksen kommentti-boksin puolella.   Ihmeellisiä olettamuksia ilman konkreettista näyttöä ja todisteita.    Pakko laittaa tähän väliin se kommentti, josta kaikki alkoi.

"Olkoon tämä nyt sitten negatiivinen tai sinua loukkaava kommentti, mutta sanonpahan silti. Olen aistivinani että et ole kovinkaan aito enää blogisi suhteen? Rivien välistä voi lukea tyytymättömyyttä mm. ystäviin ym. asioihin. Kommentoit puolituttujen blogiin päivittäin sydämien kera, mutta muutamaan ystäväsi blogiin et kirjoita halaistua sanaa?

On inhottavaa katsoa kuinka joku valehtelee itselleen noin julmasti."


Tuo viimeinen lause on jotakin niin absurdia. Valehtelenko itselleni tai muille ? Kenellä oikeesti pyyhkii noin huonosti, että pitää alkaa nimettömänä huutelemaan ja mustamaalaamaan toisia ihmisiä ?  Vai olenko oikeasti toiminut jotenkin väärin ?    Luultavasti ihminen on tyytymätön elämäänsä, katkera ja ehkäpä suuttunut minuun verisesti.  En mielelläni puhu kateudesta, sillä en koe itseäni kovinkaan kadehdittavaksi henkilöksi, mutta kieltämättä sekin vaihtoehto on käynyt mielessä. Kirjoittajan tekstistä huokuu hänen oma tuskansa, ja se on todella ikävää.

Useimmat ystäväni sekä mieheni nauroivat kommentille, mutta naureskelivat myös minun tehokkaalle tavalle kommentoida takaisin ja provosoitua niin herkästi kaikenlaisille ärsykkeille, kuten tällaiselle anonyymin heittämälle perättömälle jaskanpauhannalle. Minut tuntevat henkilöt tietävätkin hyvin tarkkaan, miten herkästi "innostun" tällaisesta, tai taas toisessa tapauksessa räjähdän joko vihasta tai ilosta kovaääniseen elehtimiseen :)


Olisin varmasti päässyt helpommalla, kun olisin vaan antanut asian olla ja naureskellut anonyymin heittämälle herjalle - heittäen takaisin jotain ivallista kuvioihin mukaan.  Mutta se ei kuulu tapoihini.  Haluan yleensäkin ottaa ihmisten tuntemukset vakavasti ja keskustella perusteellisesti  - enkä vain kirjoittaa/sanoa muutaman hikisen sanan ja siten lakaista asiaa maton alle. Minun mielestäni muutenkin on asiallista kommentoida lukijalle takaisin ja mielellään useammalla sanalla.   Mutta toki kymmeniin samanlaisiin kommentteihin tulisi varmasti vastailtua yksitoikkoisesti, eikä kaikkeen jaksaisi aina erikseen vastailla. Mutta koska saan kommentteja blogiini pienemmässä mittakaavassa verrattuna lukemattomiin muihin blogeihin, olen mielestäni sen velkaa myös uskollisille lukoilleni, jotka jaksavat lukea höpötyksiäni ja kommentteja minulle rustailla.  Ja myös silläkin ajatuksella, että saatte tekin viihdettä lukiessanne juttujani ;)

En tiedä, tämä kuulostaa ehkä jopa sairaalta - mutta rehellisesti sanottuna toisaalta hitusen nautin noista kommenteista, joita sainkaan.  On kiva avata sanallinen arkkunsa ja antaa palaa!   Riidellä en missään nimessä halua, en kylvää vihamielisyyttä tai mitään muutakaan negatiivista -  mutta rakastan näkemysten ja mielipiteiden vaihtamista, vaikka se tapahtuisi hieman napakammalla otteella.  Mutta toisaalta löydän kyllä omista kommenteista joitakin punakynän arvoisia lausahduksia. En minäkään täydellinen tai pyhimys ole - en sinne päinkään!   Ja mitäpä tuota kaunistelemaan, sekään kun ei kuulu tapohini - varsinkaan live- elämässä. 

Jokatapauksessa, koska anonyymin kommenteissa annetut "johtolangat"  antoivat minun ymmärtää, että kyseessä onkin joku ystäväni, jonka blogiin en kommentoi, olen häntä kohtaan välinpitämätön, tyytymätön ja ennen kaikkea sain syytöstä, että olisin epäaito.


Aloin miettimään mielessäni, kuka ystävistäni kirjoittaa blogia, ja kuka kenties voisi olla mahdollinen henkilö, joka voisi olla minulle katkera näistä yllä mainituista asioista. Olenko pitänyt liian vähän yhteyttä tai ollut kiinnostunut jonkun elämästä ylipäätään?  Se, että kyseessä olisikin oikeasti ystäväni, sai minut hieman huolestumaan, sillä jokainen heistä on minulle äärimmäisen tärkeä.  Olenko sittenkin loukannut jotakin välinpitämättömyydelläni tai jollakin noilla mainitsemistani asioista?   Toisaalta, ei olisi ollut välttämättä minun asiani alkaa hommaa penkomaan, mutta minkäpäs omalle tahdolleni ja uteliaisuudelleni mahdan. Sain joskus aiemmin kommentin juurikin anolta,  jossa minua kehoitettiin ottamaan itse yhteys henkilöihin.  Tässä tilanteessa päätin toimia niin, koska kun kyseessä saattaisi olla ihminen, jolla on minulle merkitystä.

Silläkin uhalla, että minuun suututtaisiin, päätin hieman jutella ystävilleni. Muutamat naureskelivat ja olivat ihan ihmeissään. Kuitenkin muutaman hyvän tuntomerkin voimalla päädyin ottamaan riskin ja kysymään varovasti.  Pyysin anteeksi jo heti alkuun sitäkin, että edes kysyn näinkin typerää asiaa ja paljastan epäileväni - mutta oli vain pakko.  Ja pyysin anteeksi sitä, että jos olen ollut välinpitämätön tai muuten saanut toisen tuntemaan itsensä kaltoinkohdelluksi. Halu pyytää anteeksi ja korjata asia ajoi minut kysymään.

Onhan se todella ikävää ja kiusallista epäillä ystäviänsä, ja vielä kiusallisempaa on kysyä asiasta. Jo se yhteydenotto loukkaa heitä taatusti. Nolaat itsesi totaalisesti, mutta ei hätää - se kyllä on minulle enemmän kuin tuttua.    Olen nöyrimmästi pahoillani.  Onneksi alkujärkytyksen jälkeen minun ajatusta ottaa selville ymmärrettiin ja pystyttiinkin asiasta juttelemaan. En ole saanut selville, kuka henkilö mahtaa olla. Jäänee epäselväksi, onko anonyymin kommentti täysin perätön, valheellinen tapa sotkea minun ja tässä tilanteessa muittenkin elämää - vai onko sittenkin joku ystäväni/kaverini minuun loukkaantunut, eikä ota minuun itse yhteyttä.  On ikävää miettiä tällaisia ja epäillä syyttömiä ihmisiä.  Joten annan asian olla ja elän siinä ajatuksessa, että kommentti oli täyttä paskaa ja vinkki, että tuo ano olisi ystäväni in real life - valetta.


Onneksi en omista pikkusieluisia ystäviä, vaan armollisia ja ymmärtäväisiä sellaisia.  On todella kiusallista kysellä tuollaista, mutta onneksi minua loppupeleissä on ymmärretty enemmän kuin hyvin.   Minun asemaa tässä tilanteessa on vaikea kuvitella, mutta asiasta kokonaisuudessaa ollaan oltu ihmettelevän huvittuneita.  Ja eihän tämmöiselle kai voi muuta tehdäkään, kuin loppupeleissä nauraa. Niin olen tehnytkin,   ja pyrin jättämään tällaiset asiat jatkossa omaan arvoonsa. 

Minulla on mahtava joukko rakkaita ihmisiä ympärilläni, jotka tuntevat minut lähes joka solultani ja ottavat minut vastaan juuri tällaisena. He tietävät minusta totuudet sekä hyvässä, että pahassa - ja silti ollaan kimpassa!   Minulla on nyt paljon parempaakin pohdittavaa ja ajateltavaa elämässäni, kuin joku varjoista huuteleva anonyymi.  Tehtäväni on nyt levätä ja kerätä energiaa pian lähestyvää synnytystä varten, sillä päivä päivältä oloni muuttuu raskaammaksi fyysisellä tasolla.  Mutta kun pidän itseni henkisesti vireänä, asenteen kohillaan,  enkä jää laakereille lepäämään -  säilytän voimani tallella ja olen valmis tulevaan koitokseen, jonka lopussa palkintona on suloinen pikkumies.

Kiitos kaikille ymmärtäväisille lukijoille ja ystävilleni, jotka puolustivat ja ymmärsivät minua tällaisen jonninjoutavan shown keskellä :)

<3 Henna



maanantai 17. joulukuuta 2012

Itsepäinen rakkaus

Noniin, vihdoinkin pääsin koneelle kaikessa rauhassa teille kuulumisia rustaamaan!  Koko loppuviikko on ollut hullun kiireinen, on pitänyt käydä tutkimuksissa, ostelemassa vaunuja  ja hyppiä kaikenlaisissa tapahtumissa. Mukavaahan se on, mutta rehellisesti sanottuna taitaa tällä hetkellä olla vähän liikaa minun ahterille.   Monesti illalla huomaan jälleen hilluneeni päivän jokapaikassa ilman lepotaukoja -  ja se tuntuu.   Lonkkiin koskee, selkä rutisee  ja maha painaa rakkoa niin, ettei unesta meinaa tulla mitään.

Mutta teitä varmasti kiinnostaa enemmän, mitä synnytystapa-arvioinnissa tuli ilmi - joten aloitetaanpa sitten!

Perjantaina tosiaan oli aamusella Kys:n äitiyspolilla aika synnytystapa-arvioinnille.  Tosin en kokenut tilannetta mitenkään hyvin tai huolellisesti arvioiduksi.  Lääkärillä tuntui olevan kiire ja ehkä huono päiväkin, sillä aistin hänessä kireyttä, vaikka periaatteessa kanssakäyminen oli asiallista ja ammattimaista -  ehkä vain lämpöä ja aikaa puuttui kommunikoida kovasti jännittävän ja herkän ensisynnyttäjän kanssa. Avustava hoitaja taas oli aivan ihana, lämmin ja empaattinen, joka kyllä pelasti tilanteen. Olin itsekin niin herkillä, kun pelkäsin toimenpidettä, tuloksia, olin nukkunut edellisen yön huonosti ja  vointi oli muutekin vähän huono.

Menin kiireisestä tunnelmasta niin hämilleni, etten muistanut puoliakaan asioista, joita minun piti kysyä tai sanoa.  Sen verran kuitenkin olin tolkuissani, että tajusin pyytää erikseen lääkäriä tutkimaan tarkemmin "paikkoja",  että mahtuuko vauva tulemaan - koska tämä kiireinen lääkäri ei ilmeisesti olisi tutkinut ollenkaan, vaikka tutkimukseen se kai olisi rutiininomaisesti kuulunut. Harvemmin tuollaista vapaaehtoisesti pyydän ketään tekemään, mutta nyt oli pakko, koska on kuitenkin kyseessä iso asia ja on tärkeää huomata ja ehkäistä riskit, jos lapsi ei mahdu tulemaan.     Kieltämättä tutkiskelu ja kaivelu sattui, mutta toisaalta niihin kipuihin on hyvä saada edes millin verran osviittaa tulevaan synnytystä varten. Ihan hyvin kuulemma osasin hengittää ja lantionpohja-lihaksieni vahvuutta ihmeteltiin ääneen :D

Pääasiassa kuitenkin aika vastaanotosta meni sokereiden-seurantavihkosen tutkimiseen  ja ohjaukseen.  Yritän vielä korjata lievästi koholla olevia sokereitani ruokavaliolla entistä huolellisemmin, sillä parannettavaa kyllä on! Leivän syönti on pistettävä minimiin ja panostettava entistä enemmän proteiineihin.  Se onkin tuttua, sillä keväällä ollessani tietynlaisella dietillä, oli ruokavaliossa tuolloinkin hiilari-rajoitus.  Joten ihana, rakas, ällöttävän makoisa maitorahka -  tervetuloa taas elämääni ! <3     Sain kuitenkin mukaan varmuuden vuoksi insuliinikynän ja neuloja, jotta voin sokereiden ollessa koholla pistää muutaman yksikön insuliinia sokeritasapainon ylläpitämiseksi.


Koska sokerini ovat olleet hieman koholla,  on poikakin kasvanut aika isoksi.  Tämänhetkiseksi painoksi arvioitiin jo 2800 g, joka saattaa parhaimmillaan olla puolisen kiloa normaalia enemmän. Olen kyllä harvinaisen hyvin päivittäin tuntenut, että iso ukkeli siellä masussa jo on.  Mahani on valtava ja potkut tuntuvat välillä luissa ja ytimissä. :)

 Uusi aika äitiyspolille muutaman viikon päästä, jolloin arvioidaan pojan kokoa ja  tilannetta uudelleen. Jos saan sokeritasapainoni hyväksi, ei lapsen pitäisi kasvaa niin enää niin kovaa vauhtia.  Mutta jos sokerini on korkealla, voi vauva kasvaa etenkin vatsanympärykseltään liian isoksi.   Jos silloin arvioinnissa poika on jatkanut massan kasvatusta ja on iso, saatetaan synnytys käynnistää.  Ajatuskin synnytyksen lähestymisestä jännittää kovasti, mutta alan olla jo niin valmis siihen. Olotila on tukala ja suoriutuminen kaikesta hidastunut huomattavasti.    Se on tällaiselle touhukkaalle ja vilkkalle persoonalle aikamoinen koetus :)

Perjantaisen lääkärireissun jälkeen kävimme vielä pikaisesti ostoksilla. Olin kaiken tuon jälkeen todella väsynyt ja nukuinkin kotimatkan.   Kotona ollessa kuitenkin virkistyin ja päätin juoksutella heppoja kentällä ja samalla saada itsekin hieman liikuntaa ja raitista ilmaa.  Pian ohitseni ajeli auto, joka kääntyi meidän pihaan - kukahan se meille ajeli ?  Sainkin yllätykseksi autolastillisen ystäviäni, jotka sitkeästi halusivat pitää minulle ne babyshoverit - voi niitä höppänöitä.

Mieheni serkku, joka on siis myös hyvä ystäväni,  tuli ratsikamppeet päällä tarjoutumaan hevosten lenkittäjäksi. Mutta koska hepat olivat kentällä juoksemassa, sovittiin ratsastelut toiselle ajankohdalle hamaan tulevaisuuteen.  Mielummin käytän  "ratsastelu-lahjakortin"   sitten, kun olen sairaalassa tai kotona kipeänä toipumassa synnytyksestä :)   Kuitenkin olin todella kiitollinen ajatuksesta, sillä rehellisesti sanottuna apua hevosten kanssa arvostan kaikista eniten.   Ihanainen ystäväni kuitenkin sitkeästi vaati saada siivota edes tallin <3

Muut ystäväiseni olivatkin sitten sisällä tekemässä herkkuja pöydän täydeltä  ja minulle tehtiin käsihoito, jalka - ja päähieronnat.  Oli kyllä kieltämättä aika raukee olo käsittelyn jälkeen, hieronta ja tuollaiset hoidot kelpaa aina! :))   Katsottiin leffaa ja juteltiin mukavia.  Sain mukavia lahjoja vauvalle,  paljon kaikkea hyödyllistä.  Kiitos kovasti tyttöset !  Parasta kaikessa oli se, että sain ryhmän tärkeitä ihmisiä yhtä aikaa käymään ja sai jutella kaikkea mukavaa sekä vaihdella kuulumisia. Osa tärkeistä puuttui, mutta luonnollisesti on mahdotonta saada kaikkia paikalle kerralla, kun jokaisella on omat aikataulunsa ja osa rakkaista asuu toisella puolella Suomea. Mutta onneksi näen jokaisen rakkaan pian taas <3




Mutta vauva-höpötyksistä välillä muihin aiheisiin!   Tänään ystävämme kävi auraamassa kentän traktorillaan ja olisi tarkoitus pienesti kokeilla sitä ensimmäistä kertaa, miltä se tuntuu ratsastaa.  En enää oikein kykene kunnolliseen treenaamiseen, mutta yritys ja tahto on silti kova.   Jos kevyesti ja lyhyesti ratsastelisi hevosia läpi käynnissä ja kevennetyssä ravissa, niin pysyisivät kunnossa edes jotenkin.  Olosuhteinen ja kiireiden pakosta joudun nyt olemaan paljon yksin hevosten kanssa ja kieltämättä tässä kunnossa se on aika työlästä touhua. Mutta pärjään kyllä, kun sen vaan itse päätän.  Lisäksi Kimmo on ollut ja aikoo olla kaverina ratsastuslenkeillä.  Kahden hevosen ratsastus päivässä on tässä tilassa liian raskasta, joten toinen usein saa juoksuttelun toisen ollessa ratsasteluvuorossa.  Juoksuttelu on kieltämättä kivaa ja virkistävää vaihtelua sekä hevoselle että omistajalle,   mutta  pidemmän päälle jatkuva juoksuttelu ei taida pahemmin kehittää hevosta mitenkään  eikä mene kunnollisesta liikutuksesta.  Juoksuttelu pari kertaa viikossa on ihan jees, ainakin meillä hevoset tykkäävät siitä ja se purkaa kivasti energiaa, kun saavat rallitella vapaana.   Varsinkin nyt, kun en enää itse pahemmin rallittele selästä käsin. Kuitenkin olen tyytyväinen siihen, että olen pärjännyt näin pitkälle ja olen kuunnellut tuntemuksiani ja ottanut rauhallisesti ja varman päälle :)  Ja näin aion tehdä niin pitkään, kuin mahdollista.  Kohta on 35 viikkoa raskautta täynnä!


<3 Henna